Suomalainen Tiedeakatemia jakoi Tiedegaalansa yhteydessä 28.4.2023 vuotuisen kunniapalkintonsa. Palkinto myönnettiin vaikuttavan uran tehneelle psykologian professori Lea Pulkkiselle. Tieteellisestä elämäntyöstä jaettava palkinto on Suomalaisen Tiedeakatemian arvostetuin tunnustus.
Jyväskylän yliopiston professorina toimineella Lea Pulkkisella on takanaan yli 50 vuoden tutkijanura ihmisen kehityksestä. Se alkoi lasten tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn tutkimisesta 1960-luvulla ja jatkui samojen henkilöiden seurantana keski-ikään. Hän on toimittanut yhdessä Timo Ahosen ja Isto Ruoppilan kanssa kesäkuussa 2023 julkaistun Ihmisen psykologinen kehitys -kirjan uudistetun 10. painoksen (Jyväskylä: PS-kustannus). Lea Pulkkinen on aiemmin toiminut Niilo Mäki Instituuttia ylläpitävän Niilo Mäki -säätiön valtuuskunnassa ja hallintoneuvostossa jäsenenä ja puheenjohtajana, kuten kehityspsykologian professorina toiminut Isto Ruoppilakin. Hänen seuraajanaan kehityspsykologian professorina toiminut Timo Ahonen oli Niilo Mäki Instituuttia perustettaessa sen ensimmäinen osapäiväinen työntekijä.
Lea Pulkkinen vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin seuraavasti.
Millaisia uhkia ja mahdollisuuksia kehityspsykologiseen tutkimukseen lasten hyvinvoinnin tukena liittyy nyt ja tulevina vuosina?
Tulkitsen kysymyksen siten, että se kattaa sekä kehityspsykologisen tutkimuksen olemassaolon että sen hyväksikäytön. Jos katson asiaa ensin kehityspsykologisen tutkimuksen olemassaolon kannalta, niin uhkakuvana on, että ei tehdä tarpeeksi perustutkimusta lasten hyvinvoinnin edellytyksistä ja olemuksesta korjaavien toimenpiteiden perustaksi. Tälläkin hetkellä on monia tutkimustarpeita ajatellen niitä suuria vaikeuksia, joita lapsilla ja nuorilla on mielenterveyden ja käyttäytymisen ongelmien takia.
Vaikutusyhteyksiä koskevan tiedon saaminen edellyttää seurantatutkimusta, mutta sitä voitaisiin tehdä takautuvastikin eli retrospektiivisesti selvittämällä vaikeuksia kokevien lasten ja nuorten kokemustaustoissa olevia yhteisiä piirteitä. Tällöin korjaavat toimenpiteet voitaisiin suunnitella tutkimusperustaisesti. Usein selityksiä vaikeuksille esitetään yleisellä tasolla, kuten taloudellinen lama tai korona, tuntematta niitä dynaamisia prosesseja, joista lasten vaikeudet syntyvät. Pitkäjänteisestä perustutkimuksesta nousee hypoteeseja korjaaville toimenpiteille, jotka voivat koskea sekä yksilöä että yhteiskuntaa lainsäädäntöineen.
Toinen uhka on se, että olemassa olevaa tutkimustietoa tunnetaan liian vähän. Esimerkiksi uudistetussa Ihmisen psykologinen kehitys -kirjassamme on 100 sivua pitkä netissä julkaistu lähdeluettelo; kirjassahan on julkaistu vain keskeisiä lähteitä. Päätöksentekoa seuratessani ajattelen joskus vertausta rakentamisesta: ikään kuin rakentajat eivät tuntisi materiaalinsa ominaisuuksia eivätkä tietäisi, miten ne reagoivat erilaisiin olosuhteisiin. Toimitaan kuin ei tunnettaisi lapsen olemusta ja tarpeita tai nuoruusiän kehityspiirteitä. Lapsia ja nuoria vaan ikään kuin pakotetaan taipumaan, mukautumaan ja sopeutumaan milloin mihinkin.
Ihmisen kehitystä koskevaa tietoa on paljon, ei vain lapsuudesta ja kouluiästä, vaan myös nuoruudesta, meistä aikuisista itsestämme ja vanhenemisesta. Sen pitäisi olla yleisesti jaettua perustietoa ihmisestä, niin kuin meillä on luonnontietokin. Eikä sen tarve koske vain kasvattajia: lääkärit, opettajat, sosiaalityöntekijät, juristit, päätöksentekijät ja monet muut tarvitsisivat paljon enemmän ihmistietoa, kuin mitä kapea-alaisiin tutkintoihin mahdutetaan. Tämä on minulle huolenaihe. Meidän täytyisi jollain tapaa ratkaista ihmistiedon välittyminen nuorille ihmisille, jotka suunnittelevat perhettä ja saavat lapsia, ja kaikille lasten elämään osallistuville tai vaikuttaville. On merkittävä asia, miten 2000-luvulla on lisääntynyt tieto esimerkiksi aivojen toiminnasta ja millä tavalla jo sikiöaikana ihminen reagoi ulkoisiin tekijöihin, kuten äidin tasapainoisuuteen, stressiin, ravintoon ja päihteisiin, ja miten ihmisen biopsykososiaalinen kokonaisuus rakentuu. Jos on tietoinen tästä, niin useimmat ihmiset eivät voi sitä ohittaa.
Jos tiivistän, niin kaksi huolenaihetta ja samalla toivetta minulla on: ensinnäkin se, että hyvinvoinnin korkeatasoiseen perustutkimukseen pitäisi kiinnittää jatkuvasti huomiota, ja toiseksi se, että ihmisen kehitystä koskevaa tutkimustietoa pitäisi ottaa laajemmin käyttöön. Voimme päästä aivan erilaiseen tietotasoon suunnitelmallisella etenemisellä.
Mitä tahtoisitte kertoa lasten kasvattajille sekä päättäjille, jotta lasten psyykkistä hyvinvointia saataisiin tuettua entistä paremmin?
Päättäjille haluaisin sanoa, että pitäisi pyrkiä luomaan helposti saatavilla oleva avoin tietovaranto ihmisen kehitykseen liittyvistä kysymyksistä. Uudistettu Ihmisen psykologinen kehitys -kirjamme tähtää tällaiseen tietovarantoon, mutta meillä olisi nyt teknisiä mahdollisuuksia tuoda tieto lisäksi vielä helpommin saavutettavaksi. Se voitaisiin toteuttaa esimerkiksi hyvinvointialueiden yhteistyönä, jotta kuka tahansa voisi kotikoneelle saada tietotukea. Tietovaranto pitäisi olla tieteellisesti auktorisoitu eli läpäistä tieteellinen arviointi. Tällöin siihen voitaisiin nykytietämyksen pohjalta luottaa. Tietoa ihmisen kehityksestä sikiövaiheesta vanhuuteen voisivat hyödyntää vanhemmat, nykyiset ja tulevat, ja eri ammattiryhmät. Tähtäyksessä olisi tiedon avoimuus ja yleistietämyksen parantaminen.
Saamme nykyisin helposti tietoa kaikenlaisista lääketieteellisistä ongelmista googlettamalla, mutta miten googletetaan, jos meillä on lapsen psyykkiseen hyvinvointiin ja kehitykseen liittyviä kysymyksiä? Tällaisia kysymyksiä voisivat olla esimerkiksi lapsen stressaantuminen, aggressiivisuus ja puheen kehitys. Ihmisen kehitystä koskevaa tietovarantoa ei ole organisoitu toiminnan tueksi. Lääketieteessä on ollut tietysti paljon enemmän rahaa käytettävissä, ja siksi tämä onkin päätöksentekijöille tarkoitettu terveinen: Voisimmeko miettiä, miten ihmistietoa koskevan tietovarannon saisi organisoitua niin, että kaikki voisivat käyttää sitä hyväkseen.
Millaisena näette Niilo Mäki Instituutissa tehtävän tutkimus- ja kehittämistyön merkityksen tulevaisuudessa?
Olen nähnyt aika läheltä Niilo Mäki Instituutin synnyn, alkuvaiheet ja kehityksen kunniatohtori Onerva Mäen taitavan ponnistelun tuloksena. Instituutin tieteellisenä perustana oli korkeatasoinen perustutkimus Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella professori Heikki Lyytisen aloitteesta ja monien muiden tukemana. Muistan hyvin, kuinka Heikki Lyytinen monissa yhteyksissä lukemisvaikeuksien tutkimusta ajatellessaan sanoi, että metodinen tarkkuus ja osaaminen on kaiken A ja O. Tätä linjaa varmastikin Niilo Mäki Instituutissa jatketaan niin kuin myös psykologian laitoksella, jossa on vahvaa perustutkimusta esimerkiksi professori Paavo Leppäsen johtamassa huippututkimusryhmässä. Mutta voisiko ajatella, että tutkimuskenttään kytkettäisiin oppimisen kannalta merkittävä lasten hyvinvointinäkökulma? Sekin vaatii vankkaa perustutkimusta, johon voisi pyrkiä yhteistyössä muiden kanssa niin, että saataisiin uusia tieteellisesti perusteltuja näkökulmia mukaan soveltamiseen.
Niilo Mäki Instituutti on ollut menestystarina, eikä seuraava kommenttini koske sitä. Haluan vain muistuttaa yleisemmin perustutkimuksen tarpeellisuudesta soveltavalle työlle. Suomessa on ollut nurinkurinen käsitys jopa joillakin rahoittajilla siitä, että perustutkimus tehdään yliopistossa, ja muulla tehdään soveltavaa hanketoimintaa, johon ei saisi edes liittää tutkimusta. Ei tunnisteta sitä, että hyvä soveltava tutkimus lähtee perustutkimuksesta. Tämä on hyvin tunnistettu Hollannissa, jossa tutkija voi vuorotella perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen kesken. Arvostettu yhteiskunnallisesti relevantti tutkimus syntyy tutkijoiden ja kentän tiiviissä vuorovaikutuksessa ongelmien asettelusta tulosten raportointiin. Ilman perustutkimusta on vaarana, että soveltavaa tutkimusta tehdään mutu-pohjalta. Mutu-hankkeita, joissa ei ole tieteellistä perustaa tai tieteellistä seurantaa, on tehty paljon. Niihin kuluu aikaa ja rahaa, mutta on vaarana, että tieteellinen perusta ja seuranta jäävät riittämättömiksi ja hankkeen vaikutukset vähäisiksi.
Mitä terveisiä lähettäisitte Niilo Mäki Instituutin uutiskirjeen lukijoille?
Lähettäisin terveisiä liittyen uudistettuun kirjaamme Ihmisen psykologinen kehitys. Se on päivitetty uudella tiedolla ja mukana on paljon mielenkiintoista asiaa varhaislapsuudesta, keskilapsuudesta, nuoruudesta, aikuisuudesta, vanhenemisesta, aivojen tutkimuksesta ja tutkimusmenetelmistä eettisine kysymyksineen. Olemme yrittäneet kirjoittaa kirjan niin, että se ei olisi tieteellistä fraseologiaa, vaan ymmärrettävää, kenen tahansa luettavaa tietoa. Toivoisimme, että saisimme myös palautetta siitä, onko kirjasta ollut mitään iloa tai apua.
Lisätietoa uudistetusta Ihmisen psykologinen kehitys -kirjasta löydät tästä linkistä.
Kuva: Tuuli Pitkänen