Jäsennä ja strukturoi / Tydliggör och strukturera

Takaisin alkuun / Tillbaka till ingångssidan

Tältä sivulta löytyy lainauksia opettajien antamista vinkeistä. Lainaukset on esitetty alkuperäisellä kielellä. Voit siis lukea sekä suomenkielisiä että ruotsinkielisiä vinkkejä.

På den här sidan hittar du tips och råd från lärare, som vi samlat i en enkät till lärare. Citaten är tvåspråkiga.

”Jos luokassa on hälinää esimerkiksi siirtymätilanteen jäljiltä eivätkä oppilaat reagoi ohjeisiini, ryhdyn laskemaan ääneen. Lasken niin kauan kuin viimeinenkin on ymmärtänyt ryhtyä kuulolle. Sen jälkeen annan ohjeet. Jos sama toistuu tunnin tai päivän aikana, jatkan laskemista siitä, mihin edellisellä kerralla jäin. Luvunhan laitoin taululle muistiin. Kun on aika lähteä kotiin, kerron oppilaille, että kukaan ei lähde ennen kuin olen laskenut ääneen nollasta siihen summaan, joka taululla on. Lisäksi kerron, että aina kun joku sanoo jotain, aloitan alusta. Oppilaat oppivat pelin hengen varsin nopeasti ja kannustavat toisiaan pitämään luvun pienenä : D” 

”Kokeile näitä:
– Luodaan selkeä rakenne aamulla esim. ääniviesti, jossa kerrotaan päivän tavoitteet ja toivotetaan huomenet kuten muulloinkin.
– Livestream-opetus aina samaan aikaan, niin oppilaat saadaan kokoon ja kaikki tietävät, koska opiskellaan ja mitä opiskellaan.
– Pyydän palautetta oppilailta siitä, minkä tyyppiset tehtävät toimivat, mitä he toivovat lisää jne.
– Oppilaille mahdollisuus ja lupa saada soittaa tai pyytää facetime-tukea.
– Joka päivä palautetta kirjallisesti esimerkiksi Docsiin tai Wilmaan kannustukseksi.
– Yhteydenotto, jos oppilaasta ei kuulu mitään.
– Tehtäviä, joilla ryhmäytyminen säilyy (Kahoot, ryhmätehtäviä, pölinätunti Meetissä, kuulumistenvaihtoa, kilpailuja, haasteita jne).” 

”Laita ohjeet Wilmaan ja pyydä lähettämään kuva suorituksista. Pitäydy keskeisissä sisällöissä. Ei liikaa tehtäviä poikkeusaikana, otetaan syksyllä kiinni. Käytä piirustustehtäviä, kuuntelua NMI-lukutuokiot, pitäydy oppikirjassa ja työkirjassa, oppilaan helppo toteuttaa. Uusia digiloikkia ei voi ottaa haltuun, jos ei ole harjoiteltu ja toistettu tarpeeksi ennen etäopiskelua. Anna esimerkiksi kolmen päivän tehtävät kerralla ja aikaa riittävästi tehdä ne. Whats up esimerkiksi paritöissä vieraissa kielissä, koko porukan meetingejä hallitusti, harvakseltaan yhteisiä Wilmaviestejä ja vastauksia toinen toisilleen”

”Olen kokenut videopuhelut hyödyllisenä. Pidämme rutiineista kiinni eli aloitamme edelleen koulupäivän klo 8:45 kuten ennenkin. Aloitamme päivät kuulumisilla niin kuin ennenkin. Toimimme lukujärjestyksen mukaan kaikkina päivinä ja olen oppilaiden saatavilla koko oppitunnin.” 

”Erityisluokanopettaja voi koota oppilaalle päiväkohtaisen opiskeluohjelman.” 

”Päivän tehtävät palastellaan tarralapuille, yksi tehtävä per lappu. Esimerkiksi jääkaapin ovessa kolmiosainen pohja Tekemättä/kesken/tehty. Aamulla kaikki tarralaput tekemättä-osiossa ja oppilas voi valita, mistä aloittaa. Tehtävälaput siirretään tehty tai kesken-osioon sitä mukaan, miten tehtävistä suoriudutaan. Idea netistä, ei suinkaan oma 🙂 Ruutukaappausvideot enkun opetuksessa ehdottomia :-)” 

“Dela helheter i mindre bitar och sänk ribban. Vi går i läsämnen igenom samma tema först (som Powerpoint) tillsammans, sen försöker jag hitta någon film om det (studi.se) och till sist frågor om kapitlet. Svårt är matematik där jag räknar massor av exempel med dem och ändå märker när jag ringer upp att det blir fel.” 

“Skapa individuella Classroom – kurser för eleverna – då har de bara ett en kurs att hålla koll på. Kom överens om en tid som du ringer – skapa struktur. Ge små uppgifter varje dag/varje lektion. Tydligt för eleven och då har eleven en chans att bli klar och stryka från to-do-listan” 

”Minulla on Google Classroomissa jokaiselle luokalle oma Etäopetusluokka erityisopetukseen. Tänne lisään opetusmateriaalit esimerkiksi lukusujuvuusharjoitteet. Olen yhteydessä lapseen Whatsupilla ja pystyn neuvomaan lapsen oikeaan luokkaan ja materiaalien luokse. Erkkatunnit on aina samaan aikaan kuin ne olisivat olleet normilukkarissakin. Pienryhmätunnit esimerkiksi matematiikassa pidetään Meets-tapaamisina ja tässä esimerkiksi sähköiset oppimateriaalit on helppo saada oppilaiden näkyville samalla, kun itse opetan asian. Pienryhmä on syytä pitää pienenä enintään 3 oppilasta per ryhmä. Olen jakanut koulunkäynninohjaajan kanssa oppilaat ja minulla 3 oppilasta ja ohjaajalla 3 oppilasta tuettavana yhtaikaa. Olemme jakaneet samantyyppiset oppilaat samoihin ryhmiin. Tässä kaksi Meet-linkkiä käytössä ja voin “hyppiä” ryhmästä toiseen tai käydä välillä tsekkaamassa, miten ohjaajan ryhmällä työt etenee. Lapset ovat olleet todella aktiivisesti mukana näissä ryhmissä ja näyttävät tarvitsevan näitä yhteisiä erkkatunteja, koska kokevat, että ovat muuten heikoilla. Olen Whatsupilla yhteydessä vanhempiin ja käymme läpi, miten kotona sujuu ja mitä tukea kaipaavat, esimerkiksi kun lapsella keskittymisen kanssa vaikeuksia. Käymme läpi joitain käytänteitä, joita voivat käyttää kotona. Lapsi on aina mukana näissä Whatsup-palavereissa, jotta hän kuulee myös, mitä ope ohjeistaa ja mihin näillä pyritään eikä jää tunne, että ne olisi vain oman vanhemman “keksintöjä”. On näin tehokkaampaa. Jonkun oppilaan kohdalla tuki voi olla, että käyn päivän ohjelman hänen kanssaan läpi aamulla (aina Facetime tai Whatsup-kuvapuheluna) ja iltapäivällä tsekkaan, mitä on saanut tehtyä niistä. Jos jäänyt vähäiseksi, teemme niitä yhdessä 30 min-60 min.” 

”Oppimisvaikeuksisilla oppilailla on ollut ongelmia selvitä laitteiden ja useiden oppimisalustojen kanssa. Olen pitänyt yksittäisille oppilaille luokassani ohjausta. Ohjaustilanteessa olemme tehneet oppilaalle lukujärjestyksen, jossa oppiaineen ja opettajan lisäksi on tieto millä alustalla tai tilillä opettajan tarjoama materiaali on. Samalla olemme käyneet kaikissa oppiaineissa läpi, missä kohtaa annetun tehtävien teko on ja onko tehtävien teossa ollut ongelmia. Samalla oppilas on saanut koululta läppärin lainaan.”

”Yritämme vain pitää säännöllistä kontaktia oppilaisiin, jotta rästejä ei kertyisi ja että he eivät kokisi tilannetta ylivoimaiseksi. Monelle pitää tehdä päivittäinen ohjelma, jota oppilas yrittää noudattaa. Monen yöt menevät somessa seilatessa ja he nukkuvat päivät (ei poikkea normaali koulunkäynnistä).  Minulla on koulunkäynninohjaaja työparina. Itselläni menee aika paljon aikaa materiaalin ja tuntien hoitamiseen ja vastailen nimenomaan oppiaineisiin liittyviin asioihin. Ohjaaja “herättelee” ja muistuttelee oppilaita ja jututtaa oppilaita yleisemmällä tasolla. Olemme ohjaajan kanssa “apuopettajina” Classroom-ryhmissä, joten näemme kaikki tehtävät ja pääsemme jopa rinta rinnan työskentelemään oppilaan kanssa. Tilanne on vain sellainen, että päivät venyvät kestämättömän pitkiksi. Onneksi pääsiäinen on tulossa. Itse käyn läpi jokaikisen tehtävän, jonka omat oppilaani (ne, jotka minulla muutenkin käyvät) tekevät ja laitan palautteen.”

“Det att vi följer lektionstider har varit mycket viktigt för de med svårigheter, för de skulle inte klara av att organisera sig själv. I de ämnen där inlämningen varit en annan dag eller sent på kvällen, blir uppgifterna lättare ogjorda. Under hela lektionen finns ämnesläraren tillgänglig på Meet och eleven får välja att skriva och fråga eller komma in på Meet. Jag som speciallärare har tider för mina elever då de får personlig hjälp på Meet, andra tider kan de skriva till mej på Meet/Wilma/arbetstelefon. Jag följer med vissa elever på Wilma, där lärarna sätter in om uppgifter är ogjorda. Om det blir mycket ogjort, kollar jag, ofta m.h.a. ämnesläraren, vad som kan lämnas bort och har en stödlektion för att eleven ska komma ikapp, för om det blir mycket ogjort är det svårt för eleven att motivera sig till följande uppgift. Jag tar kontakt med elever genast det blir redan ett par ogjorda uppgifter. Viktigt att hålla deras humör uppe, visa att man bryr sig och hålla regelbunden kontakt. Låta dem berätta om sin vardag, visa sina husdjur och lyssna på dem. När jag själv ger uppgifter, får de ofta samma typs uppgifter på samma plattformar, för att göra det enklare. När de ska göra annorlunda uppgifter börjar vi alltid i Meet och jag hjälper dem att komma igång. Alla lärare i vår skola har redan tidigare tvingats lära sig används Googles program, vilket alla använder sig av nu. Alla lärare i skolan ska göra på samma sätt: skriva lektionens innehåll i Wilma, uppgifter sköts i Classroom, som alla bygger upp på samma sätt. Där kan sen finnas länkar och mer instruktioner, elever kan lämna in uppgifter, lägga upp foton o.s.v. Allting sköts under lektionstiden och då ska läraren vara anträffbar på ett eller annat sätt.” 

”Lähiopetuksessa kuluvan vuoden ja edellisenkin aikana olemme “bondanneet”. Luotan siihen, että kielellinen jatkumo lähiopetuksesta etäopetukseen kantaa. Pyrin sitomaan uutta asiaa edellä (lähiopetuksessa) opittuun, otan kahdenkeskisen kontaktin äänitetyin viestein ja pienryhminä ennalta ilmoitetuin aihein. Rohkaisen soveltamaan, ei vain kopioimaan.” 

”Ytimekkyys, “vähemmän on enemmän”, tuttujen toimintatapojen ja sovellusten käyttö, vaikka kaikkea uuttakin olisi tarjolla. Avustajan tuki oppilaille, että ryhtyy toimeen ja etenee, tarkkailu. Rutiini päivän kulussa. Yhteydenpito ja tiedotus koteihin. Palaute näkyvissä esimerkiksi Wilman välityksellä.” 

”Viikkourakat, joista oppilaat saavat valita itselleen sopivimmat” 

”Selkeä struktuuri nytkin, kun ollaan etäopetuksessa.” 

”Ensimmäisenä tehtävänä oli luoda kotiin säännöt. Ope määrää. Helpotti kuulemma kotona. Laitan tehtäväksi myös käytännön arkeen liittyviä tehtäviä kuten opettele kellonajat. Opettele solmu ja rusetti, taitoja, joita tarvitaan ja jotka jäävät helposti. Näitä taitoja vanhempien on helppo opettaa. Teen kokonaisopetusjaksoja, ei sälää. Yhdistelen oppiaineita kokonaisuuksiksi, esimerkiksi ota pieni lelu, legoukko spets, nalle. Tarkenna sille ulos pesä, koti, kolo. Kuvaa se, tee mielikuvakartta. Nimi kuvaile. Kirjoita olion seikkailu. Luokille 2-3.” 

”Selkeät ohjeet ennakkoon viikoksi kerrallaan ja yksilöllinen tuki kuten aiemminkin luokassa, mikäli se on mahdollista.” 

”Lähetän aamulla viestin, jossa on päivän ohjelma lyhyesti: oppiaine, paikka, josta tehtävät löytyvät, palautuspäivä”

”Etäopiskelupäivän strukturointi ja tauotus. Hyvät ja selkeät opetusvideot ja live videot, jossa antaa tarkat ohjeet tehtäviin ja tekee oppilaiden kanssa tehtävien ensimmäiset kohdat yhdessä, jotta oppilaat ymmärtävät, mitä tehtävässä täytyy tehdä. Palkintosysteemi motivoimaan koulutyöskentelyä tarvittaessa. Monipuoliset tehtävät ja sopiva tehtävien määrä ja vaikeustaso auttaa motivaation ylläpidossa. Tsemppaus ja kannustus, nyt jos koskaan sitä tarvitaan!” 

”Oppilaat tietävät, että voivat ottaa yhteyttä ja kysyä sovittuina aikoina. Tehtävälistan jakaminen oppilaille. Oppilas (yhdessä vanhemman kanssa) merkitsee päivittäin annetut tehtävät ja aikataulut listaan ja ruksaa sitten siihen, mitä on jo tehnyt. Varmistussoitot oppilaille ja kuulumisten vaihto.” 

”Laitan oppilaalle päivittäin ”lukujärjestyksen” sen päivän oppiaineista ja yhdessä keskustelemme, missä järjestyksessä asiat tehdään. Minulla on työpuhelin ja käytän tähän Whatsappia. Monelle oppilaalle etäopiskelun alussa oli tärkeintä tietää, että opettaja on helposti ja nopeasti tavoitettavissa, Whatsapistani tuli monelle alkuun pelastusrengas, jota ei sitten ensimmäisen viikon jälkeen tarvittukaan.”