Ylläpidä yksilöllinen yhteys / Håll personlig kontakt

Takaisin alkuun / Tillbaka till ingångssidan

Tältä sivulta löytyy lainauksia opettajien antamista vinkeistä. Lainaukset on esitetty alkuperäisellä kielellä. Voit siis lukea sekä suomenkielisiä että ruotsinkielisiä vinkkejä.

På den här sidan hittar du tips och råd från lärare, som vi samlat i en enkät till lärare. Citaten är tvåspråkiga.

”Suurimpana apuna näen mahdollisuuden soittaa opettajalle videopuhelu, jos tarvetta ilmenee. Pienten oppilaiden kohdalla joudun luottamaan siihen, että huoltajat kotona auttavat pikkuoppilaita ja ohjaavat heitä esimerkiksi Teams-yhteyksien kanssa. Vanhemmat ovat suuri tuki opettajalle tässä tilanteessa! Keskittymisvaikeuksisen oppilaan kanssa on auttanut, kun tehtäviä ei tehdä lukujärjestyksen mukaan “reaaliajassa” vaan taukoja saa pitää tarvittaessa ja edetä omaan tahtiin. Oppilaan työskentely koulussa on kovin paineistettua, kun oppitunnit ovat lyhyitä. Kotona lapsi on saanut pitää taukoja tarvittaessa ja löytänyt motivaation tehdä tehtäviä omaan tahtiinsa.” 

”Kaikista tehokkainta on ollut soittaa oppilaalle.”

”Otan pienen porukan videopuheluun silloin, kun muut on ohjeistettu itsenäiseen tekemiseen. Soitan joskus yksittäiselle oppilaalle, ja muutama minuuttikin voi auttaa, rauhoittaa ja opettaa.” 

”Kontakti oppilaaseen tärkeää, puhelut ja kodin tukeminen päivärytmin säilyttämisessä. Monipuoliset työtavat: ei vain digiä vaan myös perustehtäviä kirjasta lapsen taitojen mukaan.”

”Puhelut, joissa jutellaan kuulumisia.”

“Personliga undervisningsvideor och ljudklipp. De yngre eleverna ser fram emot samtal per telefon. (Vi har ingen gemensam digital plattform med de yngsta eleverna.)”

“Direkt kontakt med eleven via telefon eller Meet. Ibland kan eleven göra en uppgift och skicka en bild som jag tar upp på datorn via Whatsapp Web och ringer eleven så att vi tillsammans kan prata om uppgiften. Då kan jag ge direkt respons som är viktig föar att hålla motivationen uppe.” 

”Henkilökohtaiset puhelut oppilaille ovat olleet parhaita, kodeista on tullut viestiä, että jo oman open äänen kuuleminen aiheuttaa lapsissa huomattavan ryhtiliikkeen. Toimintaa tukee se, että lähes kaikkien oppilaiden kodeissa on vanhempien vahva tuki ja kiinnostus.” 

”Osa oppilaista näyttää nauttivan henkilökohtaisesta kahdenkeskeisestä vuorovaikutuksesta. Ulkopuoliset häiriötekijät jäävät pois. Haasteet paikalla pysymisestä voidaan jättää huomiotta. Oppilas voi vaikka pyöriä ympäri keskustellessaan. Se ei häiritse muita oppilaita. Oppilaalla on myös oma valta mitä ja miten näyttää kuvaa. Vauhdikasta on välillä. Puhelimen käyttö vaikuttaa luontevalta monille oppilaista. Viestiin merkityt korjattavat kohdat suullisten ohjeiden ja palautuspyynnön kera vaikuttaa toimivalta. Samoin suulliset kiitokset, kehut ja kuvat.”

”Utnyttja möjligheten att ta kontakt enskilt med svaga elever. Anteckna sådana extralektioner som stödundervisning, vilket de ju är. Träffa eleverna också i mindre grupper. Nu har vi inga övervakningsskyldigheter i korridorer, matsalen eller på skolgården som hindrar. Vi behöver inte hålla skolans raster. Vi kan ta flera korta pauser, lång matpaus och återkomma på eftermiddagen när det behövs.”

”Daglig, personlig kontakt med eleverna på Hangouts, både av lärare och skolgångsbiträde. Samma tid alla dagar underlättar och skapar trygghet och rutin.”

”Pienet puhelinsoitot ovat usein merkityksellisiä!” 

”Soita oppilaille ja pidä yllä ryhmähenkeä!”

“1. Riittävän vähän tehtäviä.  
2. Päivittäinen, aktiivinen yhteydenpito soittamalla oppilaille. 
3. Videopuhelussa puhelimen kamera kohti taulua, voin selittää asiaa ja piirtää tai kirjoittaa kuten luokassakin tekisin.” 

”Henkilökohtaiset yhteydenotot, keskustelut puhelimitse. Yhteinen tehtävien tekeminen, neuvonta videopuheluna tai muuta. Tehtävämallien vaihtelu. Toiminnallisuus, arjenhallintaan liittyvät ohjeet ja tehtävät.”

”Päivittäiset yhteydenotot yhteistyössä ohjaajien kanssa, tukevat opiskelijan keskittymistä etätehtäviin. Henkilökohtainen tuki tehtäviä suorittaessa auttaa ja tehtävät räätälöidään sen mukaan, miten se opiskelijan kohdalla etäopetuksessa on mahdollista toteuttaa, että tulee niitä onnistumisen kokemuksia.”

”Olen luonut oppilaiden kanssa sellaisen suhteen, että he uskaltavat ottaa minuun yhteyttä pienissäkin asioissa Whatsappin kautta. Se on myös luonteva kanava yhteydenpitoon.”

”Käyttäkää puhelinta. Saat aikaan heti vuorovaikutuksen ainakin niihin opiskelijoihin ja vanhempiin, jotka kuulevat ja pystyvät puhumaan. Tuttu ja turvallinen tapa kaiken kaaoksen keskellä.” 

”Ohjaajan tai erityisopettajan etätuki oppilaalle viikoittain tai päivittäin, arjen hallintaan voi pyytää kuraattoria soittamaan lähiopetuksessa olevalle oppilaalle tunteiden purkamispuhelun, lähiopetuksessa oppilasta kuormittaa jatkuvasti vaihtuvat aikuiset ja tilanteet.” 

”Aamulla Hangouts-viesti opettajalle opiskelun aloittamisen merkiksi.” 

”Jokainen luokkani oppilas etenee matikassa ja äidinkielessä eri tahtiin. Kun teen opetusvideoita yksittäiselle oppilaalle, pyrin huomioimaan hänet esimerkiksi tervehtimällä videon alussa nimellä ja ottamalla opetukseen esimerkkejä jostakin oppilasta kiinnostavasta teemasta.” 

”Perustin huoltajien luvalla luokan yhteisen Whatsapp-ryhmän. Ne oppilaat, joilla ei ole omaa puhelinta, voivat liittyä huoltajan puhelimella. Olen yhteydessä pieniin oppilaisiini päivittäin puhelimella, ja autan heitä henkilökohtaisesti. Olen myös laskenut tavoitteita niin, että heillä on mahdollisuus onnistumisen kokemuksiin poikkeusoloissakin. Koska opetan 1-2-luokkalaisia, minulla on mahdollisuus paikkailla tämän kevään puutteita suurimman osan kanssa ensi lukuvuoden aikana.” 

”Kokeile näitä 

  • Selkeä struktuuri opiskeluun ja tapaamisiin (mielellään paperisena)
  • Paljon palautetta oppilaalle (kehuja hyvistä hommista ja rakentavaa kannustusta korjaamiseen) 
  • Säännöllinen yhteydenpito oppilaisiin Meet-tapaamisilla (silloin oppilaat pääsevät keskustelemaan myös porukalla toistensa kanssa) 
  • WhatsApp-videopuhelut kuulumisten kysymiseen (oppilaan ilmeistä, asennoista ja eleistä näkee paljon mitä oikeasti kuuluu) 
  • Yhteydenpito huoltajiin kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa 
  • Tarvittaessa oppilaalla mahdollisuus tulla lähiopetukseen, jotta kuormitus kotona ei kasva liikaa (niin oppilaalla kuin huoltajallakaan) 
  • Käytännöllistä, hitaasti etenevää, työskentelyä, muistaen kuitenkin, että uuttakin pitää välillä opetella. (Oppilaat eivät jaksa kerrata kolmea kuukautta aiemmin opittua. Uuden oppimisesta saa nautintoa ja mielihyvää. Se uusi opittava pitää vain osata valita oikein!)” 

”Jatkan videotunteja oppilaiden kanssa silloinkin, kun kaikki kotitehtävät on tehty, oppilas ymmärtää hyvin opittua, vaikkapa jokapäiväisen jutteluun. Oppilaat haluavat sitä myös.” 

”Kokeile näitä 

  • Omien lyhyiden selkeiden opetusvideoiden tekeminen. 
  • Videopuheluiden avulla yksilölliset (tai enintään 4 oppilasta käsittävät) opetustuokiot. 
  • Päivystävä apu tehtäviin. Kun tehtävät ei etene, välittömästi minulle viesti tai kuva tehtävästä, jossa tarvitsee apua.  
  • Whatsappin avulla yhteydenpito.”

”Henkilökohtainen kontakti on erittäin tärkeä. Läsnäolo ja kuulumiset tärkeitä etänäkin. Kontrollin tarpeesta luopuminen oli suurin oivallukseni ensimmäisen viikon jälkeen. On luotettava siihen, että oppimista tapahtuu silloinkin, kun en ole itse paikalla ja että oppilaat tai vanhemmat kysyvät, jos on kysyttävää. Osa opettajista teki aluksi ja tekee edelleen hienoja opiskeluun liittyviä asioita yötä myöten ja välillä mietin, että tekevät niitä vain oman opetuksen tueksi. Hyötyykö niistä joku muu ja voisiko tehtäviä jakaa tasaisemmin? Jos saisi ottaa uuden alun niin jakaisin työtehtäviä esimerkiksi kunnan tai isomman alueen välillä. Joku olisi tehnyt lyhyet opetusvideot jaettavaan muotoon Youtubeen. Joku olisi tehnyt S2-monistepaketin loppukevääksi. Joku olisi tehnyt alaspäin eriyttävää materiaalia jne. Nyt joka paikassa tehdään samoja asioita ja tieto pirstaloituu. Kaikki tekevät kaikkea. Koko ajan.” 

”Videopuhelut Whatsappilla tai Teamsin kautta ovat olleet toimivia. Oppilaista on mukava nähdä opettaja ja jutella. Videopuhelun kautta pystyy ohjaamaan oppilasta ja samalla seuraamaan myös hänen oppimistaan. Kaikilla oppilailla ja vanhemmilla ei ole kuitenkaan kykyä käyttää edellä mainittuja ohjelmia. Laitteista ei ole pulaa, sillä niitä saa lainata koululta. Kaikki eivät kuitenkaan hyödynnä tätä. Live-opetuksen ohella myös opetusvideot ovat olleet toimivia. Oppilas voi katsoa ne mihin aikaan tahansa ja palata videoon useamman kerran. En pysty soittamaan päivittäin jokaiselle oppilaalleni videopuhelua päivittäin, joten opetusvideot saavuttavat ne oppilaat, jotka eivät välttämättä tarvitse tai osaa käyttää live-yhteyttä. Osa oppilaista ei ole kuitenkaan saanut videoita auki.” 

”Tärkeintä on mahdollisuus yksilölliseen yhteydenottoon oppilaan kanssa. Itse käytän Whatsapp-videopuhelua ja olen huomannut, että tämä motivoi oppilaita etätyöskentelyyn. Aikaa tähän kuluu ja on ollut tärkeätä, että koulunkäynninohjaajat ovat myös voineet jatkaa ohjausta etätyöskentelynä. He ovat myöskin käyttäneet puheluita. Teams on käyttökelpoinen, kun on useampi yhtä aikaa etäyhteydessä. Tässä poikkeustilanteessa on tärkeää olla tiivis yhteys huoltajiin ja yhteistyö heidän kanssaan. Huoltajiin olen ollut yhteydessä myös puhelimitse ja jonkin verran Wilma- ja tekstiviesteillä.” 

”Videopuhelu toimii aina. Teams-palaverit kahdestaan toimii. Oppilaan päivän työmäärän pilkkominen päiväkohtaiseen lukujärjestykseen on auttanut. YHTEISTYÖ luokanopettajan ja ohjaajan kanssa. Opetusvideoiden tekeminen ja jakaminen.” 

”Vaihtelevat menetelmät erilaisten oppilaiden kanssa. Toiselle sopii Meetissä pienryhmäohjaus, toiselle yksilötuki Whatsupilla ja tehtävät Classroomissa. Toiset tarvitsee “VAIHTAEN SAATTAA” oikeille meeteille ja toisille riittää muutama soitto viikossa. Toisille meetissä ryhmätukareita. Lukusujuvuuslasten kanssa olen pitänyt Whatsupilla lukiklinikkaa (tehtävät Classroomissa). Homma on toiminut yllättävän jouheasti. Nyt olen pääsääntöisesti lähiopena (24h/viikko) ja etänä tuen enää kahta oppilasta tuon lisäksi. Ohjaaja toimii nyt “saattaen vaihtajana ja herättelijänä”.” 

”Yksilölliset etätunnit ja konkreettinen ohjaus ja opetus omaa näyttöä jakamalla sekä kysymykset “mitä kuuluu” ja kehut sekä positiiviset palautteet ovat arvokkaita”

”Olen kokenut Whatsup-videopuhelut tosi toimiviksi. Voi näyttää ja kertoa asioita. Samoin opiskelija voi kunnolla näyttää ja kertoa, mikä on epäselvää” 

”Yhteistyö erityisopettajien kanssa on ollut ensiarvoisen tärkeää. Meidän koulussa he ottavat yhteyttä, suunnittelevat ja ohjaavat henkilökohtaisesti työskentelyä niiden oppilaiden kanssa, joille itsenäinen työskentely tai toimiminen etäyhteyksin ryhmässä on vaikeaa. Yhden aikuisen kokonaisvaltainen tuki auttaa luomaan järjestystä koulupäivään, jossa eri oppiaineiden etätehtävät ja tapaamiset muodostavat aika monimutkaisen ja vaikeasti hahmottuvan kokonaisuuden.” 

”Päivittäinen puhelinsoitto tai Teams opiskelijoille pitää yhteydenottokynnystä matalana.”