Tilauskoulutus on mahdollisuus saada työyhteisölle kohdennettua tietoa halutusta aiheesta. Niilo Mäki Instituutti järjestää tilauskoulutusta lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille yli 30 vuoden kokemuksella. Tarjoamme luotettavaan tutkimukseen perustuvaa tietoa oppimisen tuen keinoista ja käytännönläheisiä työkaluja ammattilaisten arkeen.
Haastattelimme Niilo Mäki Instituutissa työskentelevää koulutussuunnittelija Maria Rintasta tilauskoulutusten mahdollisista aihepiireistä sekä toteutustavoista. Niilo Mäki Instituutilla on vankka joukko kouluttajia; nyt esittelemme heistä kaksi sekä heidän koulutusaiheensa.
Tilauskoulutuksen aiheet voivat käsitellä esimerkiksi oppimisvaikeuksia, nepsy-piirteitä sekä työrauhaa ja luokanhallintaa

Maria Rintanen kertoo, että Niilo Mäki Instituutissa järjestetään tilauskoulutusta lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille mm. lukemisen, matematiikan, itsesäätelyn, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen oppimisvaikeuksiin liittyen.
-Vuonna 2024 tilauskoulutuksia toteutettiin esimerkiksi oppimisvaikeuksien tunnistamisesta ja päällekkäistymisestä, monikielisten lasten kielellisten taitojen tukemisesta, erityislasten digitaalisesta hyvinvoinnista, yhteisopettajuudesta sekä lukemis- ja kirjoitustaitojen arvioinnista ja tukemisesta, Rintanen kertaa.
Myös tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen tukeminen sekä haastavasti käyttäytyvän lapsen nepsy-piirteiden ymmärtäminen ja tukeminen ovat teemoja, joista kysytään paljon tilauskoulutusta. Työrauhaan ja luokanhallintaan liittyen on NMI:llä vuosien saatossa toteutettu lukuisia tilauskoulutuksia.
Koulutuksen laajuus ja toteutustapa voidaan suunnitella tilaajalle sopivaksi
Tilauskoulutuskokonaisuudet voivat vaihdella muutaman tunnin tai päivän luennoista aina useamman päivän, tai jopa vuoden, kokonaisuuksiin. Koulutuksia toteutetaan sekä lähikoulutuksina että webinaareina, ja toisinaan myös verkkotallenteina.
-Koulutukset vaihtelevat paljon niin kestoltaan kuin kohderyhmältäänkin, kun koulutukset räätälöidään aina kunkin koulutuksen tilaajan tarpeita vastaavaksi, Rintanen toteaa.
Tilauskoulutuksilla on laaja kohderyhmä ja kouluttajat ovat alansa asiantuntijoita
NMI toteuttaa tilauskoulutuksia eniten varhaiskasvatuksen ja opetuksen ammattilaisille. Tilauskoulutusta toteutetaan toki myös muille kohderyhmille. Viime vuonna suurin osa tilauskoulutuksista suuntautui varhaiskasvatuksen ja opetustoimen väelle, mutta joukkoon mahtui myös lukikuntoutuskoulutusta puheterapeuteille ja varhaiskehityksen arviointiin liittyvää koulutusta hyvinvointialueiden terveydenhoitajille.
-NMI:n tuottamien testi- ja harjoitusmateriaalien kohderyhmä on hyvin laaja ja siten myös koulutusten kohderyhmät vaihtelevat aivan pienimpien lasten parissa työskentelevistä aina aikuisten kanssa työskenteleviin, Rintanen kertoo.
Tilauskoulutuksissa kouluttajina toimivat pääasiassa Niilo Mäki Instituutin asiantuntijat tai yhdessä heidän kanssaan läheiset yhteistyökumppanimme.
Neuropsykologi, psykoterapeutti Nina Kultti-Lavikainen:
Olen saanut kouluttaa aiheista, jotka ovat itselle sydäntä lähellä. On palkitsevaa kouluttaa asioista, joita kokee hallitsevansa, minkä vuoksi koulutan mielelläni oppimisvaikeuksista, nepsy-asioista ja niihin kytkeytyvästä ahdistuksesta. Eniten olen kouluttanut perusopetusikäisten lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä aikuisia. Koen, että myös varhaiskasvatusikäiset ja toisella asteella olevat nuoret sekä nuoret aikuiset ovat ikäryhmiä, joiden asioiden äärelle on tärkeä pysähtyä, ja kouluttaa myös heidän kanssaan toimivia ammattilaisia.
Tällä hetkellä käynnistän myös Niilo Mäki Instituutin kliinistä palvelutoimintaa, eli toimin NMI Klinikan kliinisenä johtajana.
Olen opiskellut 1980-luvun lopussa lastentarhanopettajaksi ja sen jälkeen psykologiksi. Oppimisvaikeudet ja neuropsykiatriset kysymykset ovat kiinnostaneet minua jo noista ajoista alkaen. Olikin selkeää, että noiden teemojen parissa haluaisin työskennellä. Koen itseni hyvin onnekkaaksi, kun näin on tapahtunut.
Neuropsykiatristen kysymysten myötä halusin sukeltaa myös tunne-elämän asioihin ja kouluttauduin psykoterapeutiksi. Se on tuonut neuropsykologisten ja kehityksellisten asioiden rinnalle itselle tärkeää ymmärrystä myös lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten kokemusmaailmaan ja arkeen laajemminkin.
PsT Sami Määttä:
Olen tutkija, opettaja ja kouluttaja. Olen koulutukseltani psykologian tohtori ja oma tutkimukseni on painottunut paljolti nuoruusiän ja oppimisen teemoihin; mikä saa ihmiset opiskelemaan, eli oppimismotivaatioon liittyvät asiat, ja toisaalta mitkä tekijät aiheuttavat riskejä opintojen etenemisessä, kuten oppimisvaikeudet.
Koulutan pääasiassa erilaisista oppimismotivaatioon liittyvistä tekijöistä, esimerkiksi miten on hyödyllistä hahmottaa asiaa kouluympäristössä ja miten motivaatioita voidaan tukea. Näitä asioita on suunnattu erityisesti toisella asteella työskenteleville ammattilaisille. Joskus mukana kouluttamassa on ollut kollegoita erityispedagogiikan puolelta, tällöin olemme saaneet hyvää vertailua psykologian ja erityispedagogiikan teemojen välillä.
Oppimismotivaatio yläkoulussa ja toisella asteella on minulle kaikkein tutuin aihepiiri. Tähän voin yhdistää muita siihen liittyviä tekijöitä, kuten oppimisen esteitä (esimerkiksi motivaation ja oppimisvaikeuksien yhteys). Kohderyhmänä ovat kaikki, joita asia koskee ja kiinnostaa, mutta aiemmin koulutuksissani on ollut paljon oppilashuollon henkilökuntaa sekä opettajia toiselta asteelta, joskus myös yläkouluista.
Lue lisää Niilo Mäki Instituutin tarjoamasta tilauskoulutuksesta täältä.