Oppimisen tuen uudistus – luku- ja kirjoitustaidon tuen tarpeen arvioinnin ja tuen toteutumisen seurannan merkitys korostuu uudistuksen myötä 

Jokaiselle lapselle tulee tarjota yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin. Elokuun 2025 alussa voimaan tuleva oppimisen tuen uudistus koskee kaikkia tuen tarpeessa olevia oppilaita sekä perusopetuksen järjestäjiä. Oppilaiden oppimisen edistymisen ja oppilaskohtaisen tuen tarpeen arvioinnin sekä tuen toteutumisen seuranta korostuvat entistä enemmän opettajan työssä.  

Uudistuksen myötä opetus tulee suunnitella erityisesti ryhmän tarpeiden mukaan sekä vastaamaan oppimisen tuen tarpeisiin. Oppilaalle omassa opetusryhmässä annettava tuki voi olla yleistä tukiopetusta, opetuskielen tukiopetusta tai erityisopettajan antamaa opetusta.  Jos ryhmässä annettava tuki ei ole riittävää, oppilas voi saada myös henkilökohtaista tukea. Tuen tulee perustua konkreettisiin pedagogisiin ratkaisuihin ja tukimuotoihin, jotka mukautuvat ryhmän ja oppilaan tarpeiden mukaan.   

Tukivastemalli  on oppimisen arviointiin ja tuen suunnitteluun kehitetty malli, jonka mukaan arviointi, tuen suunnittelu ja toteuttaminen kulkevat erottamattomasti yhdessä. Olennaista on, että käytetään menetelmiä, joiden luotettavuudesta ja vaikuttavuudesta on näyttöä. Lukemisen ja kirjoittaminen taitojen arvioinnissa tämä tarkoittaa sitä, että menetelmät on tutkittu huolellisesti ja arviointi kohdentuu niihin taitoihin, jotka ovat olennaisia kussakin ikävaiheessa, kielessä ja kulttuurissa. 

Tuen suunnittelun ja toteuttamisen kannalta  tuen tarpeen tunnistaminen ryhmässä on olennainen askel. Seuraavaksi tarvitaan yksilöllistä arviointia ja oppimisen seurantaa, joiden avulla tukea voidaan kohdentaa yksilöllisesti sekä seurata tuen vaikuttavuutta.  

AKI on kolmivaiheinen luku- ja kirjoitustaidon arviointimenetelmä 

AKI – Luku- ja kirjoitustaidon arviointimenetelmä on tällä hetkellä ainoa menetelmä, joka kattaa tukivastemallin mukaiset arvioinnin tasot tuen tarpeen tunnistamisesta aina oppimisen seurantaan saakka luokilla 1–6. AKI:n yksilöllisillä välineillä pystytään seuraamaan tuen vaikuttavuutta, mikä ohjaa työskentelyä sinne, missä todellista tarvetta on. 

AKI-välineet ovat tutkimusperustaisia, luotettavia ja helppokäyttöisiä. Ryhmätason arvioinnit (DigiLukiseula) tehdään helposti ilman paperia ja käsityötä. Jokaista vastausta ei tarvitse erikseen tarkistaa. Yksilölliseen arviointiin sisältyvät lukusujuvuuden normitetut tehtävät ovat myös aikarajallisia ja nopeita tehdä. Yksilölliseen arviointiin tarvitaan aikaa noin 15 minuuttia, ja tehtävien pisteyttäminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi. Palautteissa onkin korostunut, että välineitä on ollut helppo käyttää ja tulokset on helppo ymmärtää. Kun välineet ovat helppokäyttöisiä ja aikaa säästyy, tukeen tarkoitetut resurssit voidaan ohjata sinne, missä niitä tarvitaan. Helppokäyttöisyyden ja kattavuuden lisäksi AKI-välineissä on tuoreet normit ja tehtävät ovat uusia ja ajantasaisia.  

AKI – luku- ja kirjoitustaidon arviointimenetelmä kattaa kaikki arvioinnin vaiheet: 
  1. Luku- ja kirjoitustaidon arviointi kannattaa aloittaa käyttämällä AKI – Alakoulun DigiLukiseulaa, jonka tavoitteena on löytää ryhmästä tai luokasta mahdollisimman tehokkaasti ja luotettavasti ne oppilaat, joilla voi olla tuen tarvetta. 
  1. Kun AKI-seulan avulla on löydetty oppilaat, joiden taidot ovat keskitasoa heikommat, arvioidaan taitoja tarkemmin AKI-yksilöarvioinnin avulla. Yksilöarviointi on normitettu käytettäväksi kevätlukukauden aikana. Yksilöllisessä arvioinnissa tarkennetaan seulatulosta ja tarkastellaan lukusujuvuutta tarkemmin. Yksilöllisen arvioinnin tavoitteena on saada oppijasta tietoa, jonka perusteella hänelle suunnitellaan tuen tarpeisiin kohdennettua tukea. 
  1. Oppimisen seurannan välineet on tarkoitettu lukusujuvuuden ja oikeinkirjoittamisen kehittymisen seurantaan taitoihin annetun tuen aikana. Seuranta antaa tietoa, jonka perusteella tukitoimien kestoa voidaan määritellä ja sisältöä muokata vastaamaan oppijan tarpeita. Seurannan tehtäviä voidaan käyttää mihin aikaan lukuvuodesta tahansa, sillä niiden avulla seurataan oppijan taitojen kehittymistä suhteessa hänen omaan aikaisempaan suoriutumiseensa.  

DigiLukiseuloja on tarjolla myös muihin ikävaiheisiin: aina 7. luokasta aikuisuuteen saakka. Tuttua välinettä voi siis käyttää luku- ja kirjoitustaidon arvioinnissa läpi koko opintopolun. Kaiken tämän lisäksi DigiLukiseula on maksuton luokille 1–2. Tervetuloa mukaan tyytyväisten käyttäjien joukkoon! 

Lue lisää 

www.nmi.fi/lukiarviointi 

DigiLukiseula: digilukiseula.nmi.fi 

AKI – Luku- ja kirjoitustaidon arviointimenetelmä alakoulun luokille 1–6. Yksilöllinen arviointi ja oppimisen seuranta: tästä linkistä kojussa.