Uudistuva yksilötestistö tuo ajantasaisemmat työkalut lukivaikeuksien arviointiin

Niilo Mäki Instituutti uudistaa Nuorten ja aikuisten lukemis- ja kirjoittamistaitojen yksilötestistöä vastaamaan tämän päivän arviointitarpeita. Pitkään käytössä olleen testistön tehtäviä ja normeja päivitetään, jotta lukivaikeuksia voidaan tunnistaa entistä luotettavammin ja opiskelijoiden tarvitsemaa tukea kohdentaa nykyistä tarkemmin. Kehittämistyöhön osallistuvat myös koulut ja nuoret.

Arviointi auttaa tunnistamaan vahvuudet ja tuen tarpeet

Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksien luotettava tunnistaminen ja arviointi luovat pohjan toimivalle tuelle ja ehkäisevät näin vaikeuksien seurannaisvaikutuksia. Ilman tukea lukivaikeudet voivat tutkimusten mukaan toimia riskitekijöinä psykososiaaliselle kuormitukselle, tunne- ja käyttäytymisongelmille sekä korkea-asteen koulutuksesta ja työelämästä syrjäytymiselle. Sen vuoksi mahdolliset vaikeudet on tärkeää tunnistaa ajoissa. Lisäksi arvioinnissa saadaan tarkempaa tietoa nuoren taidoista.

– Lukivaikeuksien tunnistamisessa ei ole kyse vain vaikeuksien löytämisestä, vaan myös taitojen monipuolisesta arvioinnista. Monipuolinen arviointi tuo tuen tarpeiden lisäksi esiin myös oppijan vahvuudet ja auttaa rakentamaan tukea yksilöllisesti, kertoo Maria Niskakoski, yksilötestistön uudistamishankkeen johtava tutkija Niilo Mäki Instituutista.

Yksilötestistöä käytetään nuorten ja aikuisten taitojen arviointiin silloin, kun heillä epäillään olevan lukemisen tai kirjoittamisen vaikeuksia. Yhdessä muun opiskelijasta kertyvän tiedon kanssa se auttaa suunnittelemaan opiskelussa tarvittavaa tukea ja erityisjärjestelyjä.

– Nuorelle arviointi voi merkitä mahdollisuutta saada oikeanlaista tukea oikeaan aikaan. Tavoitteena on, etteivät lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet tunnistamattomina kuormittaisi nuoren koulunkäyntiä, heikentäisi oppimisen motivaatiota ja hyvinvointia ja siten tarpeettomasti rajoittaisi nuoren koulutus- ja työelämämahdollisuuksia, Niskakoski muistuttaa.

Tehtävät ja normit ajan tasalle

Nykyinen nuorten ja aikuisten lukemis- ja kirjoittamistaitojen yksilötestistö on julkaistu vuonna 2006. Vuosina 2026–2028 toteutettavassa hankkeessa testistön tehtäviä ja normeja päivitetään vastaamaan nykyistä kohderyhmää ja arviointitarpeita. Normit ovat vertailutietoja, joita käytetään tulosten tulkinnassa.

– Ajantasaiset ja riittävän kattavat normit ovat luotettavan arvioinnin edellytys. Kun vertailutiedot vastaavat nykyistä kohdeväestöä, voidaan opiskelijan suoriutumista arvioida tarkemmin ja tehdä perustellumpia johtopäätöksiä tuen tarpeesta, Niskakoski kertoo.

Uudistuksen tavoitteena on parantaa lukivaikeuden tunnistamisen luotettavuutta sekä varmistaa, että arviointitulokset kuvaavat mahdollisimman tarkasti opiskelijan taitoja suhteessa saman ikäisiin nuoriin ja aikuisiin. Samalla pyritään vähentämään tarpeettomia lisäselvityksiä ja helpottamaan arvioinnin toteuttamista. Testistöä kehitetään myös aiempaa digitaalisemmaksi.

Uuteen testistöön suunnitellaan sekä sähköisiä pienryhmätehtäviä että yksilöarviointitehtäviä. Sähköisissä tehtävissä arvioidaan alustavan suunnitelman mukaan esimerkiksi luetun ymmärtämistä, tuottavaa kirjoittamista, oikeinkirjoitusta ja luetun ymmärtämisen strategioita. Yksilöarvioinnissa tarkastellaan puolestaan lukemisen sujuvuutta ja tarkkuutta sekä lukemiseen ja kirjoittamiseen yhteydessä olevia taustataitoja. Tehtävien tarkempi sisältö muotoutuu pilotoinnin aikana.

Koulut ja nuoret mukana kehittämisessä

Uusia tehtäviä pilotoidaan toisen asteen opiskelijoiden kanssa vuoden 2026 lopulla. Keväällä 2027 kerätään normiaineisto yhdeksäsluokkalaisilta satunnaisotannalla valituissa kouluissa eri puolilla Suomea. Kerättävää aineistoa käytetään testistön tehtävien ja vertailutietojen päivittämiseen.

Erityisopettajat toteuttavat arviointeja tutkimusryhmän ohjauksessa osana koulupäivää. Osallistuville opettajille tarjotaan koulutusta ja tukea tutkimuksen toteuttamiseen sekä lukemisen ja kirjoittamisen taitojen arviointiin.

– Yhteistyön avulla haluamme varmistaa, että tehtäviä kehitetään oikeaan suuntaan ja tehtävien taustalle saadaan kattavat normiaineistot. Tavoitteena on myös selkeä ja toimiva tehtäväympäristö, joka tukee arviointia sekä tulosten tulkintaa. Näin uusi testistö palvelee mahdollisimman hyvin koulujen arjen tarpeita ja tukee opettajien arviointityötä, Niskakoski kertoo.

Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

****

Maria Niskakoski on kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja ja hankkeen johtava tutkija. Hän toimii lukion erityisopetuksen lehtorina Gradiassa ja väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa, jossa hän tutkii nuorten lukemisen ja kirjoittamisen taitojen arviointia. Aiemmin Niskakoski on työskennellyt vastaavana tutkijana Niilo Mäki Instituutin DigiLukiseula-hankkeessa.

Lue lisää yksilötestistön uudistamisesta