Erityisopettaja, kouluttaja ja työnohjaaja Tiina Kiiski on työskennellyt vuosikymmeniä työrauhan ja vuorovaikutuksen kehittämisen parissa. Haastattelussa hän kertoo, miksi työrauha rakentuu koko yhteisön yhteisistä toimintatavoista, miten johtaminen tukee arjen onnistumista ja mitä konkreettisia keinoja koulut voivat hyödyntää oppimisen ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi.
Millainen ammatillinen polkusi erityisopettajasta kouluttajaksi ja työnohjaajaksi on ollut? Miten kokemuksesi näkyy tavassasi lähestyä työrauhaa ja vuorovaikutusta kouluyhteisössä?
Jos ammatillista polkuani pitäisi kuvata Niilo Mäki Instituutin Kummi-sarjasta tutun kuvittajan Jarkko Vehniäisen Kamala Luonto -sarjakuvan hahmolla, olisin ehkä Pöllö. En ole aina kulkenut valmiiksi viitoitettuja polkuja, vaan valinnut välillä lentoreitin – joskus myötä-, joskus vastatuuleen. Kiinnostukseni erityispedagogiikkaan syntyi 1990-luvun lopulla. Opiskelin Jyväskylän yliopistossa sekä erityispedagogiikkaa että psykologiaa ja halusin myös nähdä käytännössä, millaista työ erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa on. Menin vapaaehtoiseksi avustajaksi erityiskouluun, jonka rehtorista tuli minulle tärkeä ammatillinen esikuva. Hänen tavastaan kohdata haastavissakin tilanteissa olevia lapsia ja nuoria opin paljon.
Erityisopettajana minulle muodostui nopeasti kokeileva ja kehittävä työote. Keuruun yläkoulussa kehittämäni Työrauha kaikille -toimintamalli herätti kiinnostusta Niilo Mäki Instituutissa, ja päädyin NMI:lle lähes neljäksi vuodeksi tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Samalla aloitin opetushenkilöstön kouluttamisen eri puolilla Suomea.
Vähitellen kiinnostukseni laajeni yksittäisten oppilaiden käyttäytymisestä siihen, miten aikuisten toiminta, työyhteisön vuorovaikutus ja johtaminen vaikuttavat työrauhaan. Kouluttauduin työnohjaajaksi ja myöhemmin työyhteisösovittelijaksi, jolloin pystyin hyödyntämään lasten ja nuorten haastavan käyttäytymisen parissa kertynyttä osaamista myös aikuisten ja työyhteisöjen vuorovaikutus- ja konfliktitilanteissa. Sama peruskysymys kulkee edelleen työssäni mukana: miten rakennamme ympäristöjä, joissa ihmisten on turvallista toimia, oppia ja keskittyä omaan perustehtäväänsä? Kokemuksen myötä en enää säikähdä haastavaa käyttäytymistä tai vuorovaikutuksen solmuja. Suhtaudun niihin pikemminkin lempeän uteliaasti – mutta tarvittaessa myös napakasti.
Olet toiminut Niilo Mäki Instituutissa hanketyöntekijänä ja vuosien ajan myös kouluttajana erityisesti työrauhateemoihin liittyen. Millainen merkitys tällä työllä on ollut omalle asiantuntijuudellesi ja nykyiselle työllesi?
Valtavan suuri. Toivon, että koulutuksiini osallistuneet ovat saaneet edes osan niistä oivalluksista ja työkaluista, joita olen itse vuosien aikana saanut heiltä. Suhtaudun omaan asiantuntijuuteeni melko nöyrästi. Tutkimustieto ja kirjallisuus ovat tietenkin tärkeä pohja, mutta ilman koulutettavia minusta ei olisi tullut samanlaista asiantuntijaa. Jokainen koulutus on ainutlaatuinen kohtaaminen, jossa myös kouluttaja oppii.
Kouluttajan työssä pääsee jatkuvasti tarkastelemaan sitä, miten tutkimustieto kohtaa koulun arjen. Osallistujat tuovat mukanaan kokemuksia, kysymyksiä ja tilanteita, joiden kautta oma ajattelu tarkentuu ja syvenee. Kukaan ei synny valmiiksi kouluttajaksi. Asiantuntijuus antaa perustan, mutta koulutettavat ja kokemus tekevät kouluttajasta kouluttajan.
Koulutuksissasi yhdistyvät työrauha, ryhmänhallinta, vuorovaikutus ja johtaminen. Miksi näiden teemojen tarkastelu kokonaisuutena on mielestäsi tärkeää oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa?
Näitä kaikkia yhdistää inhimillinen vuorovaikutus. Työrauha ei synny yksittäisistä tempuista tai menetelmistä, vaan siitä, miten ihmiset kohtaavat toisensa ja miten yhteisössä toimitaan yhdessä. Taustalla ovat hyvin perustavanlaatuiset tarpeet: turvallisuuden tunne, tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, tarve kuulua joukkoon ja kokea osaavansa sekä mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.
Kaikkiin näihin teemoihin liittyy myös valta. Valtaa voidaan käyttää hyvän lisäämiseen, turvallisuuden rakentamiseen ja ihmisten toimijuuden vahvistamiseen, mutta sitä voidaan käyttää myös tavalla, joka heikentää luottamusta ja hyvinvointia. Siksi pidän tärkeänä, että kouluissa pysähdytään välillä peruskysymysten äärelle: Mitä olemme tekemässä? Miksi teemme näin? Millaisia toimintatapoja haluamme vahvistaa? Myös ammattilaisen on hyvä tarkastella omaa vallankäyttöään: millainen vallankäyttäjä olen ja onko toimintani arvojeni ja ammattietiikkani mukaista?
Koulutuksesi ”Hyvän työrauhan rakennusaineita” painottaa koko ryhmän tukemista yksittäisten oppilaiden sijaan. Miksi tämä näkökulma on keskeinen, ja miten se auttaa koulun aikuisia arjen tilanteissa?
Olen kouluttanut työrauhateemasta vuodesta 2012 lähtien. Vielä silloin työrauhaongelmia tarkasteltiin kouluissa hyvin yksilökeskeisesti. Ratkaisuksi saatettiin ensimmäisenä ajatella häiritsevän oppilaan siirtämistä pois ryhmästä esimerkiksi erityisopettajan tai koulunkäynninohjaajan kanssa. Joskus yksilöllinen tuki on tietenkin tarpeen. Mutta hyvin pitkälle päästään myös sillä, että koko ryhmän toimintaa tuetaan systemaattisesti ja aikuisilla on käytössään yhteisiä, ennakoivia ja oikea-aikaisia toimintatapoja. Oppilaat tarvitsevat selkeitä odotuksia, toivotun käyttäytymisen harjoittelua, palautetta ja johdonmukaista aikuisten toimintaa. Kun nämä asiat ovat kunnossa koko ryhmän tasolla, työrauhaa ei tarvitse rakentaa uudelleen jokaisen oppilaan kohdalla erikseen.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistuksen myötä ryhmäkohtaisen tuen merkitys korostuu entisestään. Ryhmän toimintaa tukevat keinot muodostavat perustan, jonka lisäksi osa oppilaista tarvitsee yksilöllisempää ja tiiviimpää tukea. Ryhmä vaikuttaa aina jäseniinsä. Sekä aikuisilla että lapsilla ja nuorilla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa siihen, vahvistuuko ryhmässä toivottu vai ei-toivottu käyttäytyminen.
Millaisia tutkimusperustaisia keinoja pidät erityisen vaikuttavina silloin, kun tavoitteena on tukea oppilaiden käyttäytymisen säätelyä ja rakentaa kestävää työrauhaa luokassa?
Keskeisintä on se, että vaikuttamisen kohteena ovat ensin aikuisten omat toimintatavat. Aikuisten tulee sopia yhdessä, miten toimitaan, mitä oppilailta odotetaan ja miten toivottua käyttäytymistä opetetaan, mallinnetaan ja vahvistetaan. Hyvä johtaminen antaa tälle rakenteet ja riittävän tuen. Aikuisten on sitouduttava yhteisiin toimintatapoihin ennen kuin voidaan odottaa lasten ja nuorten sitoutuvan niihin.
Vaikuttavia elementtejä ovat erityisesti ennakointi, selkeät odotukset, toivotun käyttäytymisen opettaminen ja mallintaminen, myönteinen palaute, oppilaiden osallistaminen sekä johdonmukaiset ja oikeudenmukaiset seuraamukset. Aikuiset mallintavat toimintaa ensin. Sen jälkeen myös lapset ja nuoret oppivat toisiltaan ja alkavat vahvistaa toivottua toimintaa ryhmän sisällä.
”Työrauha kaikille” -toimintamalli korostaa opettajien välistä yhteistyötä. Miten yhteiset käytänteet ja jaettu vastuu näkyvät konkreettisesti työrauhan parantumisena?
Tulee mieleeni ajatus: se mitä aikuiset ensin, sitä lapset perässä. Kun aikuisilla on työrauha keskittyä omaan perustehtäväänsä ja he toimivat keskenään johdonmukaisesti, myös oppilaiden on helpompi tietää, mitä heiltä odotetaan. Yhteiset käytänteet muodostuvat usein hyvin pienistä arjen teoista: kuuntelemisesta, kiittämisestä, anteeksipyytämisestä ja anteeksi antamisesta, selkeästä palautteesta, ennakoinnista ja siitä, että sovituista asioista pidetään kiinni. Ne ovat pieniä tekoja, mutta yhdessä ne rakentavat luottamusta, yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta.
Jaetulla vastuulla on myös toinen tärkeä merkitys: se tukee henkilöstön työssä jaksamista. Opettajan ei pitäisi joutua kokemaan, että haastavan tilanteen ratkaiseminen on vain hänen vastuullaan. On aivan eri asia kohdata vaikeita tilanteita silloin, kun tietää saavansa tarvittaessa kollegojen ja johdon tuen. Kun aikuiset jaksavat paremmin, heillä on myös enemmän voimavaroja ylläpitää niitä rakenteita, joista hyvä työrauha syntyy.
Olet kouluttanut myös koulun johtoa työrauhan johtamisesta. Miten johtaminen ja rakenteet voivat parhaimmillaan tukea opettajien työtä niin, että työrauha ei jää yksittäisen opettajan vastuulle?
Johtamisessa pidän paljon ajatuksesta, jonka mukaan johtaja virittää orkesterinsa sävelen. Oppilaitos on vähän kuin orkesteri: jokaisella on oma tehtävänsä, mutta hyvä lopputulos syntyy vasta silloin, kun löytyy yhteinen sävel ja yhteinen tahti. Jos työrauha jää vain yksittäisen opettajan vastuulle, koulussa voi syntyä tilanne, jossa jokainen toimii eri tavalla. Oppilaiden näkökulmasta toimintaympäristö muuttuu silloin vaikeasti ennakoitavaksi.
Johdon tehtävänä on rakentaa sellaiset rakenteet, että yhteiset toimintatavat voidaan sopia, niitä voidaan harjoitella ja niiden toteutumista seurataan. Tarvitaan aikaa keskustelulle, päätöksiä siitä, miten toimitaan, selkeitä vastuita sekä johdon tukea tilanteisiin, joissa yhteiset käytänteet eivät toteudu. Johtamiseen liittyvät myös arvostava vuorovaikutus, tunne- ja keskusteluälykkyys, päätöksentekokyky ja kyky sitouttaa ihmiset yhteiseen toimintaan. Hyvä johtaja ei väistä hankalaa. Hän uskaltaa mennä sitä kohti ja tulee ainakin puolitiehen vastaan.
Koulutuksissasi käsittelet myös haastavaa kodin ja koulun välistä vuorovaikutusta. Miten huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö linkittyy oppilaiden käyttäytymiseen ja työrauhan rakentumiseen koulussa?
Kodin ja koulun yhteistyöllä voi olla suuri merkitys erityisesti silloin, kun lapsella on paljon oppimiseen tai käyttäytymiseen liittyviä haasteita. Joidenkin perheiden kohdalla taustalla saattaa olla myös pitkä historia siitä, että lapsesta on saatu päiväkodista lähtien pääasiassa kielteistä palautetta. On hyvä muistaa, että koti ja koulu näkevät lapsesta erilaisia puolia. Kummankaan näkökulma ei yksin kerro koko totuutta. Siksi yhteistyön kannattaa perustua mahdollisimman paljon havaintoihin ja tosiasioihin ennemmin kuin pitkälle meneviin tulkintoihin. Arvostava ja faktapohjainen keskustelu vahvistaa luottamusta. Tulkintojen ja oletusten varaan rakentuva keskustelu puolestaan lisää helposti vastakkainasettelua.
Ajattelen mielelläni, että kodin ja koulun pitäisi pyrkiä työskentelemään samalla puolella pöytää. Se ei aina ole helppoa, mutta sitä voidaan tukea arvostavalla kohtaamisella, syyllisten etsimisen välttämisellä, ammattilaisten omilla tunteidensäätelytaidoilla ja pyrkimyksellä löytää ratkaisuja, joissa kaikki voivat päästä eteenpäin. Kun luottamus vahvistuu, vaikutukset voivat näkyä myös lapsen käyttäytymisessä, koulumotivaatiossa ja oppimisessa.
On luonnollista, että etenkin hastavat vuorovaikutustilanteet ammattilaisten ja kodin välillä jännittävät kumpakin osapuolta. Sillä on lopputuloksen kannalta kuitenkin valtavan paljon merkitystä, kohtaammeko toisemme näissä tilanteissa toisemme faktoihin vaiko uskomuksiin ja tulkintoihin pohjaten. Kodin ja oppilaitosten välistä yhteistyötä käsittelevä koulutus on hyvä paikka tarkastella ennakkoluulojen vaikutusta ja toisaalta harjoitella keinoja, joilla todennäköisimmin saavutetaan win- win ratkaisuja ja onnistumisen kokemuksia.
Koulutat myös esihenkilöitä vastuuttoman työkäyttäytymisen kohtaamiseen. Millaisia konkreettisia keinoja esihenkilöt voivat hyödyntää tilanteissa, joissa työntekijän toiminta kuormittaa työyhteisöä?
Ensimmäinen periaate on, ettei esihenkilönkään tarvitse selvitä vaikeista tilanteista yksin. Hänen tukenaan voivat olla oma esihenkilö, organisaation varhaisen tuen toimintamallit, työsuojelu, työterveys, henkilöstöhallinto, juridinen asiantuntemus sekä tarvittaessa työnohjaus tai työyhteisösovittelu. Esihenkilö voi myös kehittää hyvin konkreettisia taitoja: omien tunteiden säätelyä, kuuntelemista, vaikeiden asioiden puheeksi ottamista sekä kykyä sanoittaa havaintoja neutraalisti ja napakasti.
Asioihin pitäisi puuttua riittävän varhain. Samalla tarvitaan rohkeutta viedä sovittuja asioita eteenpäin ja tarvittaessa toimeenpanna seuraamuksia oikea-aikaisesti ja lainsäädäntö huomioiden. Puhun myös konfliktikompetenssista eli kyvystä toimia rakentavasti ristiriitatilanteissa. Sitä voi harjoitella. Myös omaa viestintätapaa voi kehittää siten, ettei se tarpeettomasti lisää vastakkainasettelua. Yhtä tärkeää on tunnistaa omat ja työyhteisön rajat: kaikkea ei tarvitse hyväksyä eikä kaikkea pidä sietää.
Ratkaisukeskeinen lähestymistapa on vahvasti läsnä koulutuksissasi. Mikä tekee ratkaisukeskeisyydestä erityisen toimivan lähestymistavan juuri vuorovaikutuksen ja työrauhan haasteisiin?
Ratkaisukeskeisyydessä huomio suunnataan ennen kaikkea siihen, mitä halutaan lisää, mikä jo toimii ja mikä voisi olla seuraava mahdollinen askel. Jos keskitymme pitkään siihen, kuka aiheutti ongelman ja miksi, keskustelu voi helposti jumiutua syyllisten etsimiseen. Ratkaisukeskeinen työskentely auttaa siirtämään huomion siihen, mitä voimme tässä tilanteessa tehdä toisin. Se ei tarkoita ongelmien vähättelyä tai sitä, ettei syitä saisi tarkastella. Kaikissa tilanteissa ratkaisukeskeinen lähestymistapa ei myöskään yksin riitä. Mutta erityisesti vuorovaikutustilanteissa se auttaa usein säilyttämään ihmisten toimijuuden, toivon ja mahdollisuuden yhteistyöhön. Kysymys voi joskus olla niinkin yksinkertainen kuin: Mikä tässä jo toimii – ja miten saisimme sitä hieman lisää?
Osallistujapalautteessa koulutuksistasi korostuvat käytännönläheisyys ja konkreettiset työkalut. Mitkä ovat mielestäsi tyypillisimpiä oivalluksia, joita osallistujat vievät mukanaan omaan arkeensa?
Yksi tärkeimmistä oivalluksista on usein se, etteivät ihmiset ole haasteidensa kanssa yksin. Monissa kouluissa ja työyhteisöissä pohditaan hyvin samanlaisia kysymyksiä. Osallistujalle voi olla myös helpottavaa huomata, että hän tekee jo paljon oikeita asioita. Hyvän toimintatavan vaikutukset eivät vain aina näy heti, jolloin menetelmästä saatetaan luopua liian aikaisin.
Toinen tärkeä oivallus liittyy yhteistyöhön. Kaikkea ei tarvitse eikä pidä tehdä yksin. Kollegan auttaminen, kuunteleminen, ajatusten vaihtaminen tai näkökulman tarjoaminen ei ole itseltä pois, vaan hyödyttää usein molempia. Eikä yhteistyö aina tarkoita pitkiä palavereita. Puhun mielelläni pienistä suurista mikroteoista: pienistä arjen kohtaamisista ja toimintatavoista, jotka vahvistavat sekä lasten että aikuisten turvallisuutta, luottamusta ja hyvinvointia.
Mitä haluaisit sanoa heille, jotka kohtaavat työssään työrauhan, käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen haasteita?
Nämä ovat teemoja, joita ei voi koskaan kaluta loppuun, eikä asiantuntijuudelle ole ylärajaa. Vaikka haastavan vuorovaikutuksen, työrauhan ja konfliktien kysymykset ovat aina kiinnostaneet minua, kohtaan itsekin välillä tilanteita, joissa tunnen ammatillista riittämättömyyttä. Siksi muistutan sekä itseäni että muita vaatimusten kohtuullistamisesta ja armollisuudesta. Vuorovaikutuksen haasteita tulee vastaan meille kaikille. Oma tapa toimia ei kuitenkaan ole muuttumaton. Vuorovaikutustaitoja voi aina kehittää ja toisen ihmisen näkökulmaa voi pyrkiä ymmärtämään paremmin. Voi pyrkiä ymmärtämään, vaikka ei hyväksyisikään. Se on jo tärkeä askel pois joko–tai-ajattelusta ja kohti ratkaisuja. Kehittymiseen tarvitaan lopulta kaksi asiaa: halu oppia ja tahto toimia opitun mukaisesti.
Tulevia koulutuksia
Haastava kodin sekä päiväkotien ja oppilaitosten välinen vuorovaikutus 26.11.2026 iltapäiväwebinaari
Työrauhaan ja luokanhallintaan liittyvät tilauskoulutukset
Ratkaisukeskeiseen työotteeseen ja vuorovaikutukseen liittyvät tilauskoulutukset