Oppimisen vaikeudet -teoksen uudistettu laitos ilmestyi keväällä 2026. Kirja on kansainvälisestikin ainutlaatuinen monitieteinen katsaus oppimisen vaikeuksiin ja niihin vastaamiseen ja oppimisen psykologiaan. Artikkeleita oli mukana kirjoittamassa yli 40 asiantuntijaa neuropsykologeista kasvatustieteilijöihin ja puheterapeuteista lääketieteen ammattilaisiin.
Tätä juttua varten haastattelimme kirjan viisihenkistä toimituskuntaa. Siihen kuuluvat kehityspsykologian emeritusprofessori Timo Ahonen, erityispedagogiikan professori Mikko Aro, neuropsykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja apulaisprofessori Tuija Aro, kasvatustieteen professori ja dekaani Marja-Kristiina Lerkkanen ja erityispedagogi Tiina Siiskonen.
Vuosikymmenten aikana kertynyt osaaminen yksissä kansissa
Oppimisen vaikeudet -teoksen edellinen laitos on vuodelta 2019. Se on ollut paljon käytössä etenkin opettajien, erityisopettajien ja psykologien oppikirjana. Vuoden 2019 jälkeen on kuitenkin kertynyt mittavasti uutta tieteellistä tutkimusta oppimisen vaikeuksista. Uusien asiantuntijapolvien perehdyttäminen oppimisen psykologiaan ja sen vaikeuksiin parhaan nykytiedon varassa olikin keskeinen uudistamista motivoinut tekijä.
– Oppimisen ja oppimisvaikeuksien tutkimus on Jyväskylän yliopistossa erityisen vahva tutkimusalue, jolla on pitkä monitieteinen historia, Mikko Aro kuvailee.
Oppimisen vaikeudet –kirjaan kumuloituukin vuosikymmenten aikana kertyneen verkoston osaaminen oppimisen tutkimuksesta. Suomalainen ja jyväskyläläinen oppimisen vaikeuksien tutkimus on laajasti tunnustettua ja erittäin laadukasta. Siksi uusi laitos on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta. Vastaavaa oppikirjaa ei monella kielellä löydy. Myös näkökulman laajuus on kansainvälisesti poikkeuksellinen.
– Oppimisen vaikeudet saattaa olla maailman ainoa teos, jossa käsitellään samassa luvussa aivojen neurobiologiaa ja kiintymyssuhdetta motivaation ymmärtämiseksi, Tuija Aro naurahtaa.
Uudistamistyö aloitettiin vuonna 2023. Monikymmenpäisen asiantuntijajoukon koordinointi on vaatinut toimituskunnalta valtavasti yhteistyötä ja asiaosaamista. Teos onkin syntynyt toimituskunnan ja kirjoittajien tiiviin vuoropuhelun seurauksena. Vaikka kirjoittajia on paljon, on teos silti helposti luettava ja yhtenäinen. Lukija voi halutessaan poimia joukosta yksittäisiä kiinnostavia lukuja esimerkiksi vanhempien ja kodin merkityksestä oppimisessa tai digitaalisesta lukemisesta, mutta kirja on silti eheä kokonaisuus.
– Tavoitteenamme oli tehdä teos, joka on tieteellisesti korkeatasoinen, mutta samalla sujuvaa ja helposti ymmärrettävää luettavaa myös niille, joille oppimisen vaikeuksien tutkimuskenttä ei ole entuudestaan tuttu, Tuija Aro kuvaa.
– Halusimme, että esittelemämme alan käsitteet ja tutkimuslöydökset avautuvat jokaiselle ymmärrettävällä tavalla, Timo Ahonen lisää.
Oppimisen tuki muutoksessa
Tieteellisen tiedon lisäksi myös koulutuspolitiikka on kokenut muutoksia vuoden 2019 jälkeen. Tuoreimpia niistä ovat oppimisen tuen uudistukset, jotka ovat astuneet voimaan syksystä 2025 alkaen. Ryhmäkohtaiset tukitoimet ovat saaneet entistä keskeisemmän roolin. On siis yhä tärkeämpää, että jokaisella kasvatusalan ammattilaisella on osaamista oppimisen tuessa. Erilaisten oppijoiden tukeminen ei ole vain erityisopettajien asia.
Samaan aikaan Suomen väestörakenne on muutoksessa ja lapsia syntyy yhä vähemmän. Yhä useammin lapset myös puhuvat kotikielenään jotakin muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamen kieliä.
– Pienenevät ikäluokat tarkoittavat sitä, että oppimisen ja koulutuksen merkitys korostuu entisestään, kuvaa Mikko Aro. On yhä tärkeämpää pitää huolta siitä, että kaikenlaiset oppijat löytävät paikkansa työelämästä ja yhteiskunnassa yleisesti. Aro toivookin, että talousvaikeuksien kanssa painittaessa ymmärrettäisiin entistä paremmin myös koulutus investointina tulevaisuuteen. Suomalainen hyvinvointi rakentuu viime kädessä korkean tason osaamisen varaan.
Monikielisten lasten oppimisen arviointi ja sen tukeminen ovat puhuttaneet paljon viime vuosina. Oppimisen vaikeudet lähestyy monikielisyyden tematiikkaa luonnollisena osana koulujen arkea. Kaikki kielet ovat arvokkaita ja niihin on syytä suhtautua kiinnostuksella ja kunnioituksella. Nykytutkimus ei tue näkemystä, että monikielisyydestä olisi lapsen kielen kehitykselle ja oppimiselle haittaa edes niillä oppilailla, joilla on kielellisiä erityisvaikeuksia. Asia on pikemminkin päinvastoin: oman äidinkielen osaaminen tukee myös toisen kielen omaksumista.
Oppiminen ei tapahdu (vain) yksilön aivoissa
– Kirjan nimeksi valittiin “Oppimisen vaikeudet”, jolla on tarkoitus kertoa, että kirjan anti ulottuu laajemmalle kuin vain oppimisvaikeuden diagnoosin saaneisiin lapsiin ja nuoriin, Timo Ahonen kertoo.
Oppimisessa ja sen vaikeuksissa ei ole kyse vain yksilön aivorakenteista ja perimästä vaan myös muun muassa opetusjärjestelyistä, riittävästä tuesta ja tuen vaikuttavuudesta. Oppimisvaikeudesta voidaan alkaa puhua vasta silloin, kun oppilasta on ensin opetettu riittävän intensiivisesti ja toimivilla menetelmillä. Oppimista voivat vaikeuttaa niin neurobiologiset ominaisuudet kuin vaikkapa kuormittava elämäntilanne, aistikuormitus tai luokan sosiaalinen ilmapiiri. Oppimismotivaatiokaan ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se rakentuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.
Oppimisen vaikeuksien monimuotoisuuden vuoksi oppimisen tukeminen ei ole mitenkään yksioikoinen asia. Tuoreessa teoksessa painotetaan näyttöön perustuvia käytäntöjä, joiden toimivuudesta on olemassa riittävä määrä tieteellistä tutkimusta. Lähes mitä vain menetelmää voidaan kutsua “tutkimusperustaiseksi” tai “hyväksi käytännöksi”, mutta kyseiset määreet eivät kerro vielä mitään tutkimuksen laadusta. Timo Ahosen mukaan jokaisella lapsella on oikeus tulla opetetuksi perustuen heidän yksilöllisiin vahvuuksiinsa ja heidän oppimisen ongelmiensa riittävän hyvään ymmärtämiseen käyttämällä tutkimuksen toimiviksi osoittamia menetelmiä.
– Jos tällaista tietoa yksittäisistä menetelmistä ei ole suoraan saatavissa, jo tutkimusnäyttöön perustuva teoreettinen ymmärrys opittavien taitojen kehittymisestä auttaa tuen tarpeiden ymmärtämisessä, arvioinnissa ja tuen toteuttamisessa, Tiina Siiskonen lisää.
Tutkimusperustaiset oppimisen tuen menetelmät ovat paitsi oppijan myös yhteiskunnan etu. Suomessa opetus järjestetään julkisin varoin ja on kaikkien kannalta järkevää käyttää opetuksen resurssit oikeasti vaikuttaviin tukitoimiin ja opetusmenetelmiin.
– Oppimisen vaikeuksien kanssa kamppailevien oppilaiden oppimista ja koulussa suoriutumista tukevat opetusjärjestelyt yleensä sopivat kaikille muillekin. Esimerkiksi selkeiden käyttäytymisodotusten asettamisesta on hyötyä kaikille oppilaille. Ylipäätään tieto oppimisen mekanismeista vahvistaa kaikenlaisten kasvattajien ammatillista silmää ja tutkivaa työotetta. Keskiössä on aikuisen ja lapsen tai nuoren välinen vuorovaikutus ja aikuisen aito kiinnostus juuri tämän oppijan tarpeita, vahvuuksia ja tuen tarpeita kohtaan, täsmentää Marja-Kristiina Lerkkanen.
– Oppimisen ja oppimisen vaikeuksien ymmärtämisestä olisi hyötyä myös psykologeille riippumatta siitä, työskentelevätkö he opiskeluhuollossa tai vaikka neurologian tai psykiatrian alalla, huomauttaa Tuija Aro. Nykytutkimuksen perusteella tiedetään, että oppimisen vaikeudet ovat merkittävä psyykkisen pahoinvoinnin riskitekijä. Lisäksi psyykkiset oireet, kuten ahdistuneisuus, vaikuttavat negatiivisesti oppimiseen. Tästä voikin muodostua itseään ruokkiva negatiivinen kehä.
Millaista on oppiminen tekoälyn aikakaudella?
Oppimisen vaikeuksien tutkimuskenttä jatkaa kehittymistään. Etenkin tekoälyn rooli oppimisessa tulee nousemaan yhdeksi keskeiseksi teemaksi, toimituskunta ennustaa. Jo nyt opettajat saavat tarkastaa – toisinaan tekoälyä hyödyntäen – tekoälyn kirjoittamia vastauksia tehtäviin. Kukaan ei vielä tiedä, mitä pitkän aikavälin vaikutuksia esimerkiksi suurten kielimallien laajamittaisella käytöllä on lasten, nuorten ja aikuisten oppimiseen.
Tekoälyssä on sekä riskejä että mahdollisuuksia. Yhtäältä esimerkiksi toiminnanohjauksen tai lukemisen pulmien kanssa painivat lapset ja nuoret saattavat herkästi turvautua tekoälyyn vaikealta tuntuvissa tehtävissä. Tällöin harjaantumista vaativat taidot eivät pääse kehittymään ja oppilaiden väliset, jo nyt mittavat osaamiserot saattavat kasvaa entisestään. Toisaalta tekoälyllä on potentiaalia toimia esimerkiksi oppilaan henkilökohtaisiin tarpeisiin mukautuvana, aina käytössä olevana valmentajana. Opetukseen liittyvän vuorovaikutuksen ja kohtaamisen korvaajaksi kielimalleista ei kuitenkaan ole.
Toinen toimituskunnan tulevaisuuskuva koskee erilaisuuden kohtaamista ja hyväksymistä. Esimerkiksi riittävän hyvän lukutaidon ja lukemisvaikeuksien välinen raja on viime kädessä sopimuksenvarainen. Se, mikä kulloinkin määritellään “häiriöksi”, riippuu yhteiskunnallisista vaatimuksista ja odotuksista. Kenties Oppimisen vaikeuksien seuraavan laitoksen kirjoittajalistalta löytyy enemmänkin yhteiskuntatieteilijöitä.
Lue lisää: Oppimisen vaikeudet – uudistettu laitos