Levoton vanhemmuus - malttamattomat lapset
Levoton vanhemmuus - malttamattomat lapset
Aina avoinna -yhteiskuntamme on muuttanut vanhemmuutta. Jos emme ole pätkätöissä, tuomme työt mukanamme kotiimme. Olemme jatkuvassa kännykkävalmiudessa. Aikuisten työelämän levottomuus heijastuu lapselle jäsentymättömänä arkena. Kiireettömille hetkille lapsen kanssa voi jäädä vain vähän aikaa. Arjen ennakoimattomuus heikentää lapsen kykyä kehittää omaa elämänhallintaansa. Levoton vanhemmuus tuottaa levottomia lapsia.
Tieteellinen tutkimus on löytänyt yhteyden vanhempien oman elämän hallinnan ja lapsen elämänhallinnan välille. Arjen johdonmukaisuus ja ennakoitavuus luovat lapselle turvallisuutta. Jäsentyneessä ja turvallisessa arjessa lapsi myös oppii hallitsemaan omaa mieltään ja toimintaansa –malttamaan, kun täytyy.
Jyväskylässä järjestettävässä viidennessä Hyvä alku -tapahtumassa pureudutaan tällä kertaa erityisesti lasten tunne-elämän, itsesäätelyn ja maltin kehitykseen. Yli 2000 päivähoidon ja alkuopetuksen asiantuntijaa kokoontuu pohtimaan, miten tukea vanhemmuutta ja rakentaa lapsille kehitystä tukeva arki.
Positiiviset rajat
Johdonmukaisuus ja ennakoitavuus näkyvät arjen tavallisissa perusrutiineissa: aamuherätykset, päivärytmit, iltatoimet, säännöllinen ruokailu ja riittävä uni. Positiivinen palaute ja kannustus arkirutiinien sujumisesta luo lapselle halun toimia niiden mukaan. Kehuminen tukee kehitystä.
Ennakoitava arki antaa tilaa johdonmukaisuudelle ja säännöille. Selkeät säännöt sisäistyvät. Ympäristön ennakoitavuus kehittää lapsen kykyä hallita myös omaa mieltään. Tiukkoja kieltoja ja rangaistuksia suositellaan käytettävän harkiten. Laajemmin käytettynä ne lisäävät lapsen uhmakkuutta ja aggressiivisuutta.
Lapset joille tavallinen arki ei riitä
Osalle lapsista oman tunne-elämän ja oman toiminnan itsesäätely kehittyvät tavanomaista hitaammin. He ja heidän vanhempansa tarvitsevat enemmän tukea. Tarkkaamattomilla ja ylivilkkailla lapsilla on usein väsyneet vanhemmat.
Lasten tarkkaavuuden ja itsesäätelytaitojen kehityksen kuvauksia ja tukemisen keinoja on ilmestynyt suomeksi kirjoina ja oppaina. Hyvä alku -tapahtumassa teosten tekijöitä on esittelemässä uusimpien tutkimusten tuloksia ja konkreettisia keinoja jäsentyneempään lapsuuteen.
• Paananen, Heinonen, Knoll, Leppänen & Närhi: Maltti - Tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ryhmäkuntoutus. Niilo Mäki Instituutti, 2011
• Aro & Laakso (toim.) Taaperosta taitavaksi toimijaksi. Itsesäätelytaitojen kehitys ja tukeminen. Niilo Mäki Instituutti, 2011
Lisätietoja Niilo Mäki Instituutin Hyvä Alku –tapahtumasta www.hyvaalku.net ja www.nmi.fi
Yhteydenotot: koulutuspäällikkö Maria Haakana, 050-361 0973, maria.haakana@nmi.fi
Lisätietoja itsesäätelystä ja Maltista: tutkija Mika Paananen, puh. 050-368 5208, mika.paananen@nmi.fi
