Omat työkalut

Kielitaito kuuluu kaikille

Kielitaito kuuluu kaikille - minäkin voin oppia

 

Kielitaito kuuluu kaikille - minäkin voin oppia on Opetushallituksen rahoittama kielten kärkihanke. Projekti on Niilo Mäki Instituutin sekä Laukaan ja Muuramen kuntien yhteinen lukuvuonna 2017-2018.

 

Hankkessa Muuramen Leikarin, Mäkelänmäen ja Isolahden koulujen sekä Laukaan Tervamäen ja Vuonteen koulujen 2. luokkalaiset pääsevät osallistumaan merirosvoseikkailuun. Seikkailun lomassa harjoitellaan äännetietoisuuden taitoja englannin kielellä.

Syksyllä 2017 yhteensä 140 oppilasta oppii kuulemaan äänteiden eroja, erottamaan alku- ja loppuäänteen, yhdistämään ja manipuloimaan äänteitä, englanniksi! Kahdeksan oppitunnin pituisen harjoitusjakson tavoitteena on tutustuttaa oppilaat englannin kieleen, mutta samalla treenata erityisesti fonologisia taitoja, jotka ovat edellytys lukutaidon kehittymiselle. Virallinen englannin opetus Laukaassa ja Muuramessa alkaa 3. luokalla, joten 2. luokan aikana on mukava leikin lomassa treenata tärkeitä taitoja. Syksy sisältää arvioinnin ennen ja jälkeen harjoitusjakson, jonka avulla voimme tarkastella vaikuttiko harjoitusjakso taitoihin, joihin pyrimme vaikuttamaan.

Keväällä 2018 osa oppilaista pääsee osallistumaan toiseen kahdeksan kerran harjoitusjaksoon. Valitsemme oppilaat loppuarvioinnin perusteella sekä opettajien suosituksesta. Tarkoitus on treenata edelleen äännetietoisuuden taitoja, jotta englannin opiskelu 3. luokalla olisi kaikille oppilaille mielekästä ja vaivatonta.

Materiaalia testataan myös Jyväskylän kaupungin perheneuvolan ja Niilo Mäki Instituutin Lastentutkimusklinikalla hieman vanhempien oppilaiden kanssa. Hankkeessa on mukana viisi Jyväskylän yliopiston maisterivaiheen englannin kielen opiskelijaa ja toivottavasti saamme lukea hankkeen tuloksista pro gradu -töiden muodossa ensi vuonna.

Oppilaiden palautteet otetaan vastaan ja toivomme, että hankkeen päätyttyä saisimme valmiiksi julkaistavan materiaalipaketin, jotta oppilaat muuallakin Suomessa pääsevät seikkailemaan englannin kielen äänteiden maailmaan! Päivitämme tälle sivulle lisätietoja materiaalipaketin valmistumisesta.

 

 

 

Lisätietoja

Hanna Pöyliö
Projektikoordinaattori
puh. 050 408 5446
hanna.poylio@nmi.fi

Projektitiimi

Eva Hilkamo, Muurame
Päivi Poutiainen, Muurame
Mari Lummi-Hiekka, Laukaa
Leena Kuhalampi, Laukaa
Sanna Raasakka, NMI, LastentutkimusklinikkaKielitaito kuuluu kaikille