Omat työkalut

Navigointi

Tunnelmia Opin ja Osaan - koko perheen toimintapäivästä 2016


Sunnuntaina 21.8. aamu alkoi aurinkoisena ja lämpömittarikin kohosi kahteenkymmeneen. Ihan kuin auringonpaiste olisi tilattu vain tätä päivää varten, sillä koitti toista kertaa järjestettävän Opin ja Osaan - koko perheen toimintapäivän aika. Niilo Mäki Instituutin toiminnanjohtaja Juha-Matti Latvala kiittelee onnistunutta päivää -Suuret kiitokset kaikille parilletuhannelle lapselle, vanhemmalle ja tietysti yhteistyökumppaneillemme, jotka olivat mukana toteuttamassa tätä mainiota päivää, emme voisi olla tyytyväisempiä.

Tapahtuman maskottien Niilis-linnun ja Juhis-linnun mielestä parasta oli positiivinen touhu ja tekemisen meininki. - Toimintapisteiden lisäksi meillä oli tasatunnein ohjelmaa aina lavalla. Mitään ei voi valita ylivertaiseksi, jokainen esiintyjä oli omanlaisensa! Pääsin jopa haastattelemaan Max ja Martta-koiria, jotka tosin eivät tajunneet homman jujua ja vain tuhisivat mikrofoniin, nauraa Niilis. - Tanssiminen heiltä sujui paljon paremmin!

Juhis-lintu muistaa päivästä parhaiten Onerva Mäen 90-vuotishulinat, joita juhlittiin kello 12. - Sisi Majitun afrikkalainen tanssi oli vauhdikasta ja mukaansatempaavaa. Minäkin pääsin heiluttelemaan pyrstöäni ohjeiden mukaan.

 Yksi tasatuntien esityksistä oli tiedesatu, jossa lapset saivat hämmästellä veden värjäytymistä ensin punaiseksi noidan taikaliemeksi ja sitten takaisin vedeksi. - Parasta tapahtumapäivässä oli meidän pisteellämme tiedepajoihin osallistuneiden lasten valtava  innostuneisuus ja tietenkin hyvä sää, LUMA-keskuksen Anniina Koliseva kertoo. - Muistakaa tehdä tiedekokeiluja kotonakin, LUMA-KS:n nettisivuilta löytyy vinkkejä.

Moni perheistä vietti tapahtumassa useamman tunnin ja kun nälkä alkoi kiusata, ei apu ollut kaukana. Esimerkiksi Linnea 11 vuotta oli ystävänsä kanssa päättänyt perustaa päiväksi ihkaoikean kahvilan. Myynnissä oli suussasulavia herkkuja ja kaikki menivät kuin kuumille kiville. - Tuntui kuin olisi ollut oikea kaupanmyyjä. Ensi vuonna tulemme uudelleen ja leivomme vieläkin enemmän, kaavaili Linnea.

Iloinen päivä oli myös Eelin, 7 vuotta, osalta. - No ihan parasta oli parkourirata, mutta jäi kyllä mulla mieleen myös viitan askarteleminen, kertaa Eeli. Viiden toimintapisteen kiertämisellä sai tapahtumapäivänä osallistua arvontaan, mutta Eeli ei jättänyt leimojen keräilyä siihen, vaan keräsi myös isoveljensä toimintapassin täyteen. - No se oli vaan niin hauskaa. Ensin keräsin viis ja sitten viis leimaa. Aion tulla ensi vuonna kyllä uudestaan, vaikka en nyt saanutkaan arpajaispalkintoa.

Niilis ja Juhis toivottavat kaikki tervetulleiksi myös ensi syksynä, kun Opin ja osaan -tapahtuman aika taas koittaa!

Teksti: Hanna Pöyliö / Niilo Mäki Instituutti

Kuvat: Lasse Eskola / Niilo Mäki Instituutti

Lisää kuvia tapahtumasta löydät Facebookista: https://www.facebook.com/events/1518971805065293/

Tasatuntien ohjelmat löydät jälkikäteen Youtubesta:

Koiratanssijat Martta ja Max: https://www.youtube.com/watch?v=smJLOhOdhh0

Sisi Majitu tanssiryhmä ja rummut: https://www.youtube.com/watch?v=DUkW1YQsp9I

Onerva Mäki 90 vuotta ja JNV:n Zumba Kids: https://www.youtube.com/watch?v=JYvESbfXysg

JYP:n ja JJK:n pelaajia haastattelussa: https://www.youtube.com/watch?v=EggYF0lcfHA

Vox Aurean tuki ry:n kuorolaiset laulavat ja laulattavat: https://www.youtube.com/watch?v=Q-kQEEvYpLk

Keski-Suomen LUMA-keskuksen Tiedesatu: https://www.youtube.com/watch?v=FBkTTm4257g