Pienten lasten kognitiivisten kehitysviivästymien perhekeskeinen kuntoutus
1. Hankkeen tausta
Pienten lasten kognitiivisia kehitysviivästymiä voidaan nykyään tunnistaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, mikä puolestaan tekee mahdolliseksi myös tukitoimien varhaisen käynnistämisen. Varhain aloitetun erityistuen onkin todettu tuottavan merkittäviä ja pitkäkestoisia vaikutuksia lasten kehitykselle ja oppimiselle. Pienille lapsille tarkoitetuista, tutkittuun tietoon perustuvista ja laaja-alaisesti käyttöön otettavista kognitiivisia kehittämis- ja kuntoutusmenetelmistä on kuitenkin puutetta. Lapsen varhaiskehityksen tukiverkosto muodostuu vanhempien lisäksi usein myös päivähoidon varhaiskasvattajista. Lapsen oppimista tukevien toimintamallien kehittämisessä on hyvin vähäisessä määrin kiinnitetty huomiota tämän tukiverkoston ja muiden lapsen lähipiiriin kuuluvien yhteistyötahojen voimavarojen tarkoituksenmukaiseen yhdistämiseen.
2. Hankkeen tavoitteet ja tuotokset
Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmiä, materiaaleja ja toimintamalleja pienten lasten kognitiivisten kehitysviivästymien tunnistamiseen, oppimisen tukemiseen ja oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisemiseen. Hankkeessa tuotetaan harjoitteluohjelma, joka kohdistuu 4-vuotiaiden lasten ymmärtävän kuuntelemisen taitojen kehittämiseen päiväkodin varhaiskasvattajien ja lapsen vanhempien kasvatuskumppanuuden pohjalta. Ohjelma sisältää myös ohjeita, menetelmiä ja materiaaleja, jotka auttavat varhaiskasvattajia ohjaamaan ja rohkaisemaan lasten vanhempia osallistumaan lapsensa ymmärtävän kuuntelemisen taitojen tukemiseen. Hankkeen tavoitteena on myös levittää ja juurruttaa aikaisemmassa hankkeessa kehitettyä kognitiivista kehittämisohjelmaa, joka kohdistuu 4-vuotiaiden lasten matemaattisten oppimisvalmiuksien kehittämiseen (Nallematikka). Lisäksi hankkeessa tuotetaan tutkimustietoa pienten lasten ymmärtävän kuuntelemisen taitojen tukemisesta sekä ohjelman vaikutuksista lasten ymmärtävän kuuntelemisen taitoihin.
3. Hankeen sisältö ja osa-alueet
Hanke sisältää ymmärtävän kuuntelemisen ohjelman kehittämisen, varhaiskasvattajien ja lasten vanhempien välisen yhteistyömallin luomisen, ohjelman ja yhteistyömallin kokeilemisen sekä ohjelmaan kohdistuvan tutkimuksen toteuttamisen. Hanke sisältää myös tiedon jakamisen pienten lasten kognitiivisen kehityksen tukemisesta varhaismatemaattisen ohjelman sekä hankkeessa kehitettävän ymmärtävän kuuntelemisen ohjelman avulla.
4. Aikataulu
Hanke alkoi 1.1.2010 ja päättyy 31.12.2013.
5. Yhteistyökumppanit
Hankkeen yhteistyötahoina ovat Turun yliopiston Oppimistutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto sekä Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimeen kuuluva varhaiskasvatus. Hanketta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Tutkimuksen liittyvää yhteistyötä tehdään varhaiskasvatuksen henkilökunnan ja lasten vanhempien kanssa.
Lisätietoja antaa
Aino Mattinen
Projektipäällikkö
aimatt@nmi.fi
040 7709157
