Omis - oppimisvaikeudet ja lapsen oma kokemus
1. Hankkeen tausta
Oppimisvaikeuksiin liittyy paljon psykiatrista oireilua, kuten masennusta tai heikkoa itsetuntoa, joka voi jatkua läpi elämän. Nämä liitännäisvaikeudet yhdessä oppimisvaikeuden kanssa lisäävät lapsen ja nuoren vaaraa syrjäytyä jatko-opinnoista ja yhteiskunnasta. Viimeiset vuosikymmenet ovat merkittävästi lisänneet tietämystämme oppimiseen liittyvistä kehityksellisistä vaikeuksista ja erilaisten tukitoimien vaikuttavuudesta näiden vaikeuksien helpottamiseksi. Lisääntyneen tiedon avulla voimme yhä tehokkaammin helpottaa lasten oppimista ja jopa vähentää vaikeutta. Tutkimuksellinen huomio on kuitenkin vahvasti painottunut oppimisvaikeuksien taustan ja piirteiden ymmärtämiseen ja tukitoimien suunnitteluun tämän ymmärryksen pohjalta. Huomattavasti vähemmälle huomiolle ovat jääneet lapsen omat kokemukset vaikeuksistaan. Tiedämme lasten omista kokemuksista oppimisvaikeuksiinsa liittyen aivan liian vähän osataksemme tukea heidän kehitystään ja auttaaksemme heitä selviämään vaikeuksiensa kanssa ilman tarpeettomia lisäongelmia kuten heikkoa itsetuntoa, masennusta tai koulukiusaamista. Lapsen käsitys taidoistaan ja niiden puutteista, vaikuttaa hänen käsitykseensä itsestään ja kyvystään toimia sekä siihen, miten hän oireilee sosiaalisesti tai psyykkisesti. Tarvitsemme uutta tietoa aiheesta, ja tähän tietoon pohjautuvia toimintamalleja ja materiaalia, joiden avulla vanhemmat ja ammattilaiset voivat tukea lapsen kehitystä.
2. Hankkeen tavoitteet ja tuotokset
Tavoitteena on lisätä tietoisuutta lasten ja nuorten omien kokemusten merkityksestä oppimisvaikeuksien yhteydessä sekä kerätä tietoa näistä kokemuksista ja lasten ja nuorten tukemisen keinoista. Hankkeen tärkeimpänä vaikutuksena on aikuisten lisääntynyt tietoisuus lasten ja nuorten oman kokemuksen tärkeydestä ja kyky arvioida sen merkitystä hyvinvoinnin kannalta sekä kyky työstää asioita lapsen ja nuorten kanssa. Aikuisten parantuneen toiminnan vaikutukset näkyvät siinä, että lapset ja nuoret voivat aiempaa paremmin integroida oppimisvaikeudet ja niihin liittyvät muut vaikeudet osaksi omaa identiteettiään. Tämän oletetaan vaikuttavan lasten psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Kerääntyneen tiedon pohjalta luodaan työskentelymateriaalia, jonka avulla lapsi tai nuori itse tai yhdessä aikuisen kanssa voi työstää vaikeuteen liittyviä kokemuksiaan. Työskentelymateriaalia voidaan käyttää useissa kohdissa prosessia, jossa tuetaan lapsen oppimista. Hankkeen tuotoksena syntyy myös tietomateriaalia. Tietomateriaali kuvaa erilaisia oppimisvaikeuksia sekä lasten kokemuksia vaikeuksista ja niiden merkityksistä heille. Se on tarkoitettu opettajille ja erityisopettajille, eri alojen terapeuteille ja kuntouttajille sekä lapsille ja nuorille ja heidän perheilleen.
3. Hankkeen aikataulu
Ensimmäisessä vaiheessa (2011) kerättiin uutta tietoa lasten ja nuorten kokemuksista. Toisessa vaiheessa saadun tiedon pohjalta työstetään materiaalia, jota kokeillaan käytännössä ennen julkaisua (vuodet 2011-2012). Kolmannessa vaiheessa materiaali työstetään siitä saatujen kokemusten ja kerätyn palautteen pohjalta lopulliseen muotoon (2013).
4. Hankkeen yhteistyökumppanit
Hankkeen rahoittaa RAY (Raha-automaattiyhdistys).
Hankkeen yhteistyötahot ovat Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL), Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö (Vamlas) ja ADHD-liitto, Jyväskylän ja Tampereen yliopistot (Tampereella Psykologian opetus- ja tutkimusklinikka), Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Keskussairaalan sekä NMI:n kanssa yhteistyötä tekevät (neuro)psykologit.
