| Niilo Mäki 1902-1968 | |
Niilo Mäen juhlavuosi 2002Vuonna 2002 tulee kuluneeksi 100 vuotta Niilo Mäen syntymästä. Katso Niilo Mäen juhlavuoden oma sivu.
Niilo Mäki, neuropsykologian ja erityisopetuksen kehittäjä
Vuonna 1926 Mäki lähti täydentämään opintojaan Saksaan, jossa hän työskenteli etenkin Frankfurt am Mainissa, kuuluisassa professorien Adhemár Gelbin ja Kurt Goldsteinin johtamassa aivovaurioiden tutkimusklinikassa vuosien 1926- 28, -31, -33, ja -43 aikana yhteensä noin 21 kuukautta. Tuolloin hän opiskeli psykologiaa, psykopatologiaa ja neurologiaa perehtyen erityisesti aivovaurioita sodassa saaneiden neuropsykologiseen kuntoutukseen. Hän toimi myös Greifswaldin yliopiston suomen kielen lehtorina 1931. Mäki jatkoi myös Suomessa opettajan työtään opettaen useilla eri tasoilla ja eri oppilaitoksissa. Hän opetti vuosina 1923- 1939 yhteensä seitsemässä eri oppikoulussa Tampereella, Turussa, Helsingissä ja Jyväskylässä. Oriveden kansankorkeakoulussa hän luennoi vuosina 1928- 31. Hänen laaja-alaisuuttaan osoittaa, että myöhemmin hän opetti myös mm. Valtion terveydenhuolto-opistossa, Helsingin sairaanhoitajatarkouluissa, Lastenlinnassa, Teatterikoulussa ja Suomen Puheopistossa. Jyväskylän kesäyliopistossa hän luennoi psykologiaa sekä suojelu- ja parantamiskasvatusoppia kahtenatoista kesänä vuosien 1931- 48 välillä. Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa hän luennoi psykologiaa vuoteen 1962 asti. Vuonna 1932 Mäki sai Rockefeller-säätiöltä stipendin ja työskenteli Yalen yliopiston psykologian laitoksella USA:ssa. Tuolloin hän perehtyi mm. professori Arnold Gesellin johtaman the Yale Clinic of Child Development -yksikön toimintaan sekä Child Guidance klinikoihin, joissa tutkittiin ja kuntoutettiin mm. oppimisvaikeuksisia lapsia. Matka antoi virikkeen hänen myöhemmälle lasten kehityksellisten häiriöiden korjaamiseen tähtäävälle toiminnalleen. Ulkomailla työskennellessään hän solmi useita kontakteja kansainvälisesti merkittäviin tutkijoihin, joten hän osallistui myöhemminkin jatkuvasti aktiivisesti kansainvälisiin kongresseihin kysyttynä luennoitsijana ja myös Suomesta lähetettynä maamme edustajana. Vuonna 1948 Mäki opetti myös Oxfordin yliopistossa. Hän oli mm. the World Federation of Mental Health -järjestön hallituksen jäsen ja presidentti vuosina 1955-56. Hänen välityksellään Suomeen tuli huomattavasti uusia, ulkomaisia tutkimusvaikutteita.
Olikin selvää, että Niilo Mäki oli itseoikeutettu nimettäväksi vuonna 1948 Jyväskylässä perustettuun Pohjoismaiden ensimmäiseen suojelu- ja parantamiskasvatusopin professuuriin, ensin viranhoitajaksi, 1951 alkaen vakinaiseksi professoriksi. Ratkaiseva sija nimityksessä oli professori Eino Kailan varsin kiittävä arvio Mäen pätevyydestä. Tässä professuurissa, joka myöhemmin muutettiin nimeltään erityiskasvatusopin ja vielä tämän jälkeen erityispedagogiikan professuuriksi, Niilo Mäki toimi kuolemaansa 1968 saakka. Yliopiston vararehtorina hän toimi 18 vuoden ajan myös kuolemaansa saakka. Vuonna 1963 Mäki nimettiin kasvatustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi. Niilo Mäki oli monitahoinen henkilö, joka oli laajasti kiinnostunut myös kulttuurista ja sen tutkimuksesta. Hän oli omaksunut modernin kulttuuriantropologian ja sosiaalipsykologian näkemyksiä ja tarkastella, miten sosiaalisen ja biologisen yhteisvaikutus ilmenee yksilön psyykkisissä toiminnoissa, niiden häiriöissä ja persoonallisuudessa. Syksyllä 1933 hän mm. USA:n matkansa yhteydessä tutki Yhdysvaltain intiaanien kouluoloja sekä intiaanitaiteilijoiden vasenkätisyyttä New Mexicon osavaltiossa. Suomessa hän mm. kokosi aineistoa koululaisten ammattitoiveista ja -suunnitelmista pohtien yhteiskunnan vaikutuksia nurten yksilöllisiin toiveisiin. Kun Yrjö Kivimies järjesti tunnetut Pidot Tornissa, oli Niilo Mäki mukana eritellen kansanluonteen olemusta. Biologisen perimän määräävän aseman sijaan hän uskoi vakaasti, että persoonallisuuteen voidaan vaikuttaa kasvatuksen, koulutuksen ja kuntoutuksen keinoin. Leimaa-antavaa Mäen elämäntyölle on ollut laaja-alainen kiinnostus vammaisiin ja erilaisia vaikeuksia kohdanneisiin lapsiin, sekä pyrkimys näiden lasten elämäntilanteen parantamiseen mitä moninaisimmin keinoin. Hän ei ole pitäytynyt akateemisessa maailmassa, vaan on ajanut myös käytännön opetus- ja kuntoutustoiminnan kehittämistä kaikin voimin. Taitavana puhujana ja kirjoittajana sekä aktiivisen yhteiskunnallisen asemansa johdosta hän on pystynyt vahvasti vaikuttamaan asioiden etenemiseen toivomallaan tavalla. Myös julkaisutoiminnassaan hän pyrki vaikuttamaan päätöksentekijöihin, kulttuurivaikuttajiin ja oman alansa käytännön toimijoihin suunnaten kirjoituksensa useimmiten tutkijayhteisöä laajemmille yleisöille yleistajuisina artikkeleina, jotka julkaistiin tavanomaisten akateemisten julkaisukanavien ulkopuolella. Lisätietoja Niilo Mäestä: Kiianmaa, A. & Pulliainen, V. (1989). Niilo Mäki ja soveltavan psykologian alku Suomessa. (Sisältää Niilo Mäen bibliografian.) Psykologia 24, 170-182.
|