Taaperosta taitavaksi toimijaksi – kyky säädellä tunteita ja käyttäytymistä kehittyy päivähoitoiässä vauhdilla
Itsesäätelytaito on kykyä säädellä tunteita ja käyttäytymistä
Lapsen kyky säädellä tunteita ja käyttäytymistä kehittyy päivähoitoiässä kovaa vauhtia. Itsesäätelytaitojen kehittymisessä vaikuttavat kognitiiviset taidot, lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus ja kasvatuskeinot. Jos itsesäätelytaidoissa on puutteita, lapsi voi olla levoton ja impulsiivinen tai toisaalta arka, vetäytyvä tai aggressiivinen. Itsesäätely on perusta lapsen sosiaalisten taitojen ja suhteiden syntymiselle ja onnistumiselle. Itsesäätelyn pulmat tuovat ongelmia kaverisuhteisiin ja kuormittavat myös vanhempia ja päivähoidon ammattilaisia. Aikuiset voivat kuitenkin omalla käyttäytymisellään vahvistaa lapsen itsesäätelytaitojen hyvää kehitystä.
Keinoja lapsen itsesäätelytaitojen tukemiseen
Taaperosta taitavaksi toimijaksi – kirjassa kuvataan itsesäätelytaitojen kehitystä, siihen vaikuttavia tekijöitä ja keinoja tukea lasta. Kirjassa tarkastellaan, miten itsesäätelyn puutteet heijastuvat lapsen hyvinvointiin, sosiaalisiin taitoihin sekä ryhmässä toimimiseen ja kuvataan keinoja tukea lapsen lisäksi myös vanhempia ja päivähoidon henkilökuntaa. Kirja on suunnattu alle kouluikäisten lasten ja alaluokkalaisten parissa työskenteleville ammattilaisille.
Vanhemmat avainasemassa lapsen itsesäätelyn tukemisessa
Lapsen ylivilkkaus ja impulsiivinen käyttäytyminen on iso haaste vanhemmuudelle. Vanhempien varhainen tukeminen ehkäisee ongelmien kasaantumista ja auttaa löytämään ohjauskeinoja, jotka opettavat lapselle oman toimintansa säätelyä. Vanhempien ja lapsen välisen myönteisen vuorovaikutuksen tukeminen auttaa perheitä pois kielteisen vuorovaikutuksen kehältä. Toiminnan suunnittelu, etukäteen sovitut säännöt sekä välittävä ja johdonmukainen läsnäolo muodostavat hyvän pohjan arjen kohtaamisille ja itsesäätelytaidon kehittymiselle.
Julkaisun tiedot:
Taaperosta taitavaksi toimijaksi. Itsesäätelytaitojen kehitys ja tukeminen. Aro, T. & Laakso, M.-L. (toim.). 2011. Niilo Mäki Instituutti. Jyväskylä.
Lisätietoja julkaisusta:
Neuropsykologian erikoispsykologi Tuija Aro, Niilo Mäki Instituutti, puh. 040-5017166, tuija.aro@nmi.fi
Professori Marja-Leena Laakso, Jyväskylän yliopisto, puh. 044 5222 075,
marja-leena.laakso@jyu.fi
Lehdistökappaleiden tilaus:
Koulutuspäällikkö Mirja Myllykoski, mirja.myllykoski@nmi.fi, puh. 050-373 2118, Niilo Mäki Instituutti
