Omat työkalut

Navigointi

Onerva Mäki – visionääri, vahva oman tiensä kulkija ja haaveidensa toteuttaja

 

Onerva Mäki juhlii 16. joulukuuta 90-vuotispäiviään. Onerva kuntouttaaPitkän elämänsä aikana hän on tehnyt arvokasta työtä vammaisten parissa kehittämällä ja tutkimalla vammaisten opetusta ja kuntouttamista sekä kehittämällä opettajakoulutusta. Lisäksi hän on tehnyt kehitysyhteistyötä muun muassa useiden Afrikan maiden kanssa. Hän on ollut luottamustoimissa esimerkiksi YK:n Maailman vammaisjärjestöjen keskusjärjestön RI:n johtoryhmässä, Euroopan-komiteassa puheenjohtajana ja Jyväskylän kaupunginvaltuustossa ja -hallituksessa. Onerva on arvoltaan yliopiston lehtori emerita, kasvatustieteen tohtori h.c. ja UNESCO LAUREATE.  Hän on saanut afrikkalaisilta oppilailtaan kunnianimen Mama Mäki.

Onervalle 90 vuoden ikä merkitsee ikääntyneen ihmisen virstanpylvästä, jonka jälkeen on varauduttava siihen, ettei ole enää niin montaa vuotta jäljellä. Hän lähtisi mielellään mukaan erilaisiin tutkimuksiin ja projekteihin, mutta toteaa, ettei kannata tehdä kovin pitkälle tähtääviä suunnitelmia 90-vuotiaana. Onerva kuitenkin seuraa aktiivisesti aikaansa ja haluaa suunnitella tulevaisuutta, sillä tulevaisuus jatkuu vaikka itse siirtyisi pois. ”Vaikka ikää on 90 vuotta, ei se estä visioimasta tulevaisuutta” Onerva toteaa. Hän haluaa olla mukana päättämässä ja kokee olleensa aina aikaansa edellä. Jo 60-luvulla hän esitteli kehitysideoita, joiden toteutumiseen on mennyt 30–40 vuotta. Hänen ehdotuksensa aiheuttivat 60-luvulla kuohuntaa ja vastarintaa, koska ne olivat niitä vastustavien mielestä ”yltiöpäisiä esityksiä tulevaisuuteen”, mutta myöhemmin osa näistä kehitysehdotuksista on toteutunut.

Lapsuudessa Onervan mielessä lähti itämään kiinnostus kehitysyhteistyöhön, kun hänen isällään oli paljon kirjallisuutta kehitysmaista. Hänen isänsä oli maalaiskauppias, mutta myös kulttuuripersoona, joka harrasti kirjallisuutta ja taidetta. Isä kuoli Onervan ollessa viisivuotias. Onerva menetti äitinsä viisitoistavuotiaana ja hänen täytyi ottaa vastuu itsestään ja sisarestaan. Haastavasta elämäntilanteesta huolimatta Onerva selvisi hyvin ja sai rohkeutta jatkaa kohti omia haaveitaan.

Onerva lähti opiskelemaan aluksi kieliä, koska ei päässyt kauppakorkeakouluun ja haki liian myöhään kansakoulunopettajaksi. Hän kuitenkin keskeytti kieliopintonsa ja vaihtoi kansakouluopettajan koulutukseen, eikä ole katunut tekemäänsä päätöstä. ASLA -stipendillä hän pääsi vuonna 1954 opiskelemaan Yhdysvaltoihin CP-vammaisuuden kuntoutuksesta ja tutkimuksesta. Ulkomailla opiskelu oli vielä silloin harvinaista, mutta Onervan suuri usko ja halu opiskella ohjasivat häntä hakemaan stipendiä. Aikaisemmin hänellä ei ollut tarkempaa tietoa CP-vammaisuudesta, mutta opiskelu Yhdysvalloissa avasi Onervalle tien CP-vammaisten kuntoutukseen, opettajakoulutukseen ja tutkimukseen.  Palattuaan Suomeen hän aloitti Suomen ensimmäisen CP-luokan opettajana Ruskeasuon koulussa Helsingissä. Jyväskylään muutettuaan hän oli mukana CP-vammaisten kuntoutuksen ja opetuksen kehittämistyössä. Jyväskylän kaupunki oli edelläkävijänä CP-lasten päiväkotiryhmän integroituessa tavallisen päiväkotiin. Tähän kansainvälisestikin uranuurtavaan toimintaan tultiin tutustumaan mm. Australiasta asti.

Kielten professorien aloitteesta yliopistoon perustettiin logopedian klinikka, koska opiskelijoiden puheen virheet haittasivat mm. kielten opiskelijoiden ääntämistä. 1950-luvulla ei vielä ollut saatavissa puheopetusta muualla kuin Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Jyväskylässä. Koko maassa alalla toimi yhteensä 5 logonomia eli puheenopettajaa. Onerva aloitti logopedian toiminnan USA:sta saamiensa oppien avulla. Samalla aloitettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen kanssa ensimmäisten puheterapeuttien koulutus ja myöhemmin 1966 Jyväskylän yliopistossa aloitettiin koululogopedien koulutus.

Onervan elämään on sisältynyt paljon hyviä sattumia, joiden ansiosta hän on päässyt upeisiin tilaisuuksiin. Esimerkiksi hänet valittiin opiskelijoiden joukosta opettajan virkaan raajarikkoisten kouluun. Myös UNICEF -koulutukseen Englantiin hän lähti rohkeasti, vaikka englanninkielen taitaminen oli lukion 3-vuotisen oppimisen varassa. Onerva ei ole hukannut tilaisuuksia, vaan on pyrkinyt samalla myös verkostoitumaan. Yhdysvalloissa opiskelun kautta hän sai hankittua kansainvälisiä yhteyksiä, ammattitietoa ja kielitaitoa. Laajat kansainväliset verkostot syntyivät Onervan toimiessa YK:n alaisen maailman vammaisjärjestöjen kuntoutussäätiön REHABILITATION INTERNATIONAL:n hallituksessa ja Euroopan komitean puheenjohtajana. Opiskelijoilleen Onerva on aina korostanut kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä.

Onerva on työskennellyt vammaisten oppilaiden parissa 1950-luvulta lähtien. Hänen ensimmäisessä työpaikassaan raajarikkoisten koulussa oppilaisiin suhtauduttiin kuin pikkulapsiin, vaikka oppilaat olivat älykkäitä. ”Jalat eivät ehkä pelanneet, mutta järki heillä pelasi” Onerva kertoo. Hän suhtautui vammaisiin oppilaisiin kuten terveisiinkin ja vaati heiltä sellaista, mitä muut opettajat eivät vaatineet, sillä tiesi oppilaiden pärjäävän. Kun oppilaat huomasivat pärjäävänsä, heidän omanarvontuntonsa koheni ja he käsittivät, etteivät ole toivottomia. Hän rikkoi totuttua kaavaa, jonka mukaan vammaiset ovat vain apua vastaanottavia, sillä vammainen voi olla myös auttaja ja laittaa saamansa hyvän kiertämään. Onervalle ja hänen oppilailleen on jäänyt yhteenkuuluvuuden tunne ja oppilaat ovat edelleen yhteydessä häneen. Työurallaan kaikista tärkeimpänä asiana hän kertoo olleen yhdessä tekemisen ilon ja vastoinkäymisten ylittämisen. Usein tutkija on yksin ja nauttii kiitosta yksin, mutta Onerva kokee olevansa enemmänkin yhdessä tekijä kuin yksintekijä.

Onerva ja NiiloNiilo Mäki ja Onerva tapasivat vuonna 1956. Onerva oli tuohon aikaan kesäopiskelijana Jyväskylässä. He alkoivat seurustella salaisesti, ja menivät vuonna 1959 naimisiin. Onerva kuvaa Niiloa upeaksi ja erittäin lahjakkaaksi ihmiseksi, joka oli introvertti ja siksi melko pidättyväinen tunteissaan, toisin kuin Onerva. Heidän yhteiselonsa oli onnellista ja Onerva koki kasvaneensa ihmisenä sekä rohkaistuneensa Niilon kanssa. Niilo tuki ja ohjasi Onervaa hänen päätöksissään, esimerkiksi politiikkaan mukaan lähtemisessä. Onerva lähtikin mukaan kunnallispolitiikkaan kaksi vuotta Jyväskylään muuttamisen jälkeen saaden äänisaaliin, joka noteerattiin mm. Iltasanomien etusivulla. Onerva halusi näyttää, että on hankkinut maineensa omalla työllään, ei pelkästään Niilon avulla. Onervalle oli tärkeää säilyttää oma ammatillinen identiteettinsä, johon kuului CP-vammaisten lasten tutkiminen. Niilo puolestaan oli työssään enemmän aikuisten ja afaatikkojen asiantuntija.

Onerva oli mukana aloittamassa Jyväskylän yliopiston ensimmäistä kehitysyhteistyöhanketta 1980-luvulla. Hankkeessa oli tarkoituksena kehittää Itä-Afrikan valtioiden erityisopetusta antamalla opettajille koulutusta Suomessa. Vuosina 1982–86 Jyväskylän yliopistossa koulutettiin 54 erityisopettajaa viidestä eri Afrikan valtiosta. STAFRICA -koulutus onnistui hyvin, sillä koulutetut opettajat menestyivät omissa valtioissaan ja pääsivät myöhemmin valtion korkeisiin virkoihin. 1990-luvulla Niilo Mäki Instituutin aloittama kehitysyhteistyö jatkoi tätä toimintaa. Kehitysyhteistyön kautta on syntynyt kansainvälinen yhteys Jyväskylän yliopistoon ja Niilo Mäki Instituuttiin.

Niilo Mäki Instituutti perustettiin 26 vuotta sitten. Onervan mukaan verkostoituminen on alusta asti ollut tärkeää Niilo Mäki Instituutille, sillä se on riippuvainen verkostojen tuesta ja vuorovaikutus verkostoiden kanssa on keskeistä. Onerva on edelleen mukana instituutin hallinnossa, suunnittelemassa, kommentoimassa ja antamassa ehdotuksia toimintaan. Hänen mukaansa Niilo Mäki Instituutin yksi kasvusuunta on kansainvälisyys, sillä instituutissa on olemassa potentiaalista osaamista ja hyvää koulutusvoimaa sitä varten. Tarvitaan vain rohkeutta lähteä yhä enemmän mukaan kansainvälisiin hankkeisiin ja tutkimukseen.

Onerva kertoo peräänkuuluttavansa elämässään rohkeutta, toisten kunnioittamista ja ankaraa työntekoa. Jokaisen tulisi rakentaa itseään ja löytää oma itsensä, omat vahvuutensa ja halunsa. ”Sitä, mitä haluaa itse tehdä, kannattaa kehittää eikä sitä, mitä muut haluavat”, Onerva sanoo. Hänelle on tärkeää, että hän puolisonsa tukemana löysi omat vahvuutensa ja oppi käyttämään niitä niiden hyväksi, joilla tätä vahvuutta ei ole. Hän on sitkeästi vienyt eteenpäin sitä, minkä on kokenut oikeaksi ja taistellut heikompien oikeuksien puolesta. Parhainta hänen elämässään on ollut, kun hän on päässyt toteuttamaan unelmiaan ja toimimaan ympäristössään havaittavien epäkohtien ja puutteitten korjaamisessa. Suuren kiitoksen Onerva kohdistaa yhteistyökumppaneille, joita ilman parhaatkaan suunnitelmat eivät olisi voineet toteutua.

Silja Lehtonen, kasvatustieteen maisteriopiskelija, harjoittelija