Hyvä Alku lapsen elämään
LEHDISTÖTIEDOTE: Hyvä alku -tapahtuma Jyväskylän Paviljongissa 15.–16.2.2012
Hyvä Alku kokoaa parituhatta kasvatuksen, opetuksen ja terveydenhuollon ammattilaista ja asiantuntijaa Jyväskylän Paviljonkiin 15. ja 16. helmikuuta 2012.
Hyvä Alku on erityisesti lasten tukemiseen keskittynyt tapahtuma, joka tarjoaa kiinnostavia luentoja päivähoidon, esi- ja alkuopetuksen työntekijöille. Tutkimus tuottaa jatkuvasti uutta tietoa, jota hyödyntämällä lapsen kehitystä voidaan tukea entistä aikaisemmin ja paremmin. Tapahtuman tavoitteena on tiedottaa varhaisen tuen menetelmistä ja oppimisympäristöistä sekä saattaa uusin tutkimustieto sekä uudet menetelmät lasten kanssa toimivien käyttöön.
Ensimmäisenä päivänä tarkastellaan muun muassa oppimisen tehostettua tukea esi- ja alkuopetuksessa, tarkkaamattomien ja ylivilkkaiden lasten tukemista päiväkodissa, sekä lasten toiminnan ja tunteiden säätelyä. Luennoilla käsitellään myös lapsen puhetta edeltävää kieltä ja kommunikointia, alle kouluikäisten matematiikkataitoja tukevia harjoitusohjelmia, sujuvan lukemisen harjoittamista sekä maahanmuuttajalasten matematiikan oppimista.
Toisena päivänä perehdytään moniammatillisen yhteistyön merkitykseen koulun onnistuneessa aloituksessa. Oppilaiden moninaisuus haastaa opetuksen muuttumaan. Opettajan ohjauskäytännöillä on merkitystä lasten taitojen ja motivaation kehitykseen. Lisäksi tarkastellaan tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ryhmäkuntoutusta sekä itsesäätelytaitojen tukemista, tietokoneavusteista maahanmuuttajalasten lukemaan opettamista sekä ketteryyden harjoittamista.
Luentojen lisäksi tapahtumassa on myös aihepiiriin liittyviä näytteilleasettajia. Näyttelyalueelle on vapaa sisäänpääsy.
Lisätietoja Hyvä Alku -tapahtumasta antaa Niilo Mäki Instituutin koulutussuunnittelija
Mirja Myllykoski, 050-373 2118 tai http://www.hyvaalku.net/
Haastattelut toiminnanjohtaja Juha-Matti Latvala, 050-441 4043
Niilo Mäki Instituutti on oppimisvaikeuksien monitieteisen tutkimuksen ja kehittämistyön
yksikkö. Sen keskeisenä toiminta-ajatuksena on lasten ja nuorten oppimisesta
syrjäytymisen ehkäiseminen varhaisessa vaiheessa. Instituuttia ylläpitää Niilo Mäki
Säätiö.www.nmi.fi
